BIBLIA 1776 ESIPUHEILLA - page 2823

ENSIMMÄINEN MAKKABEALAISTEN KIRJA
2822
nut on!
22. Tämä on historia Juudaasta;
mutta hän on vielä monta muu-
ta miehuullista asiaa tehnyt, jot-
ka ei kaikki paljouden tähden
ole kirjoitetut.
23. Juudaan kuoleman jälkeen
tulivat jumalattomat ja luopuneet
jälleen voimallisiksi koko Israelin
maalla.
24. Ja siihen aikaan oli suuri
nälkä maalla, niin että kaikki
kansa antoi itsensä Bakkideksen
alle.
25. Silloin valitsi Bakkides juma-
lattomia miehiä, jotka hän teki
virkamiehiksi,
26. Ja antoi joka paikassa etsiä
Juudaan kumppaneita ja ystäviä,
ja eteensä tuoda, että hän olis
kostanut heille, ja pilkannut hei-
tä.
27. Ja Israelissa oli senkaltainen
suru ja ahdistus, ettei sen vertaa
ole ollut jälkeen prophetain ajan.
28. Sentähden tulivat Juudaan
kumppanit kokoon, ja sanoivat
Jonatanille:
29. Sinun veljes Juudaan kuole-
man jälkeen ei ole meillä yhtään
enään hänen kaltaistansa, joka
meitä varjelis meidän vihollisil-
tamme ja Bakkideksen käsistä,
jotka meitä vainoovat.
30. Sentähden valitsemme me
sinut hänen siaansa esimieheksi
ja pääruhtinaaksi, pitämään tätä
sotaa.
31. Ja niin tuli Jonatan heidän
esimieheksensä, ja hallitsi veljen-
sä siassa.
32. Kuin Bakkides tämän ym-
märsi, antoi hän etsiä häntä, et-
tä hän olis surettanut hänen.
33. Koska Jonatan ja Simon hä-
nen veljensä sen ymmärsivät,
pakenivat he ja kaikki ne, jotka
heidän kanssansa olivat, Tekoen
korpeen, ja sioittivat itsensä As-
parin veden tykö.
34. Tämän sai Bakkides tietää,
joka nousi ja meni heitä vas-
taan.
35. Ja Jonatan oli lähettänyt
päämiehen veljen Johanneksen
ystäväinsä Nabatealaisten tykö,
rukoilemaan heitä, että he riis-
tansa ja tavaransa kaupunkiinsa
ottaisivat ja tallella pitäisivät.
36. Mutta Jambrin pojat läksivät
ulos Magdabanin kaupungista ja
karkasivat Johanneksen päälle,
ja ottivat hänen kiinni, ja ottivat
häneltä kaikki, mitä hänen myö-
1...,2813,2814,2815,2816,2817,2818,2819,2820,2821,2822 2824,2825,2826,2827,2828,2829,2830,2831,2832,2833,...2932
Powered by FlippingBook