PYHÄ RAAMATTU 33/38 - page 2670

Ensimmäinen makkabealaisten kirja
2669 
32. Sitten hän lähti liikkeelle ja
tuli Damaskoon ja kulki koko
maan halki.
33. Myös Simon oli lähtenyt pai-
koiltaan ja kulkenut läpi maan
hamaan Askalooniin ja lähistöllä
oleviin linnoituksiin asti; sitten
hän kääntyi Joppea vastaan ja
valloitti sen.
34. Sillä hän oli kuullut, että he
aikoivat luovuttaa linnoituksen
Demetriuksen puoluelaisille; sen-
tähden hän asetti sinne varus-
väen sen turvaksi.
35. Kun Joonatan oli palannut
takaisin, kutsui hän kokoon kan-
san vanhimmat ja päätti yksissä
neuvoin heidän kanssaan raken-
taa Juudeaan linnoituksia,
36. korottaa Jerusalemin muure-
ja, pystyttää korkean muurin lin-
nan ja kaupungin välille eristä-
mään linnan kaupungista, että
se jäisi yksiksensä, niin etteivät
linnassaolijat voisi ostaa eikä
myydä.
37. He siis kokoontuivat raken-
tamaan; osa itäistä muuria talvi-
puron varrelta oli sortunut, ja
niin sanottu Kafenata pantiin
kuntoon.
38. Ja Simon linnoitti Alanko-
maassa olevan Adidan ja varusti
sen vahvoilla porteilla ja salvoil-
la.
39. Mutta Tryfon tahtoi tulla Aa-
sian kuninkaaksi ja panna kruu-
nun päähänsä ja saada kuningas
Antiokuksen käsiinsä.
40. Häntä huoletti kuitenkin se,
ettei Joonatan sitä sallisi, vaan
ryhtyisi häntä vastaan taisteluun;
hän etsi sentähden keinoja ot-
taakseen vangiksi ja tappaak-
seen hänet. Hän lähti liikkeelle
ja tuli Beetsaniin.
41. Ja Joonatan lähti häntä vas-
taan, mukanaan neljäkymmentä
tuhatta taisteluun valmista va-
liomiestä, ja tuli Beetsaniin.
42. Kun Tryfon näki, että hän oli
tullut suurin sotavoimin, kavahti
hän käydä häneen käsiksi.
43. Ja hän otti hänet vastaan
kaikella kunnialla. suositteli hän-
tä kaikille ystävilleen ja antoi
hänelle lahjoja ja käski ystäviään
ja sotaväkeään tottelemaan
Joonatania niinkuin häntä itse-
ään.
44. Ja hän sanoi Joonatanille:
"Minkätähden sinä olet vaivannut
kaikkea tätä väkeä tänne, vaikka
välillämme ei ole sodan uhkaa?
1...,2660,2661,2662,2663,2664,2665,2666,2667,2668,2669 2671,2672,2673,2674,2675,2676,2677,2678,2679,2680,...2766
Powered by FlippingBook