33_38_jakeeton_luvuton - page 773

772 
Esra
ja, ja niin te olette lisänneet Israelin syyllisyyttä. Mutta antakaa nyt
Herralle, isienne Jumalalle, kunnia ja tehkää hänen tahtonsa: eris-
täytykää maan kansoista ja muukalaisista vaimoista. Niin koko seu-
rakunta vastasi ja sanoi suurella äänellä: Niinkuin sinä olet puhu-
nut, niin on meidän tehtävä. Mutta kansaa on paljon, ja on sadeai-
ka, niin ettei voida seisoa ulkona. Eikä tämä ole yhden tai kahden
päivän toimitus, sillä me olemme paljon siinä asiassa rikkoneet.
Käykööt meidän päämiehemme esiin koko seurakunnan puolesta, ja
kaikki, jotka kaupungeissamme ovat ottaneet muukalaisia vaimoja,
tulkoot tänne määrättyinä aikoina ja heidän kanssansa kunkin kau-
pungin vanhimmat ja tuomarit, kunnes meistä on käännetty pois
Jumalan viha, joka on syttynyt tämän asian tähden. Ainoastaan
Joonatan, Asaelin poika, ja Jahseja, Tikvan poika, nousivat tätä
vastustamaan, ja Mesullam ja leeviläinen Sabbetai kannattivat heitä.
Mutta pakkosiirtolaiset tekivät näin, ja valittiin pappi Esra sekä mie-
hiä, perhekunta-päämiehiä, perhekuntien mukaan, kaikki nimeltään
mainittuja. Kymmenennen kuun ensimmäisenä päivänä he istuivat
tutkimaan asiaa, ja ensimmäisen kuun ensimmäiseen päivään he
olivat selvillä kaikista miehistä, jotka olivat ottaneet muukalaisia
vaimoja. Pappien poikia, jotka olivat ottaneet muukalaisia vaimoja,
havaittiin olevan: Jeesuan, Joosadakin pojan, jälkeläisiä ja hänen
veljiään: Maaseja, Elieser, Jaarib ja Gedalja, jotka kättä lyöden lu-
pasivat toimittaa pois vaimonsa ja syyllisinä uhrata oinaan syylli-
syytensä sovittamiseksi; Immerin jälkeläisiä Hanani ja Sebadja; Haa-
rimin jälkeläisiä Maaseja, Elia, Semaja, Jehiel ja Ussia; Pashurin jäl-
keläisiä Eljoenai, Maaseja, Ismael, Netanel, Joosabad ja Elasa. Lee-
viläisiä: Joosabad, Siimei, Kelaja, se on Kelita, Petahja, Juuda ja
Elieser. Veisaajia: Eljasib. Ovenvartijoita: Sallum, Telem ja Uuri. Is-
raelilaisia: Paroksen jälkeläisiä Ramja, Jissia, Malkia, Miijamin,
Elasar, Malkia ja Benaja; Eelamin jälkeläisiä Mattanja, Sakarja, Je-
hiel, Abdi, Jeremot ja Elia; Sattun jälkeläisiä Eljoenai, Eljasib, Mat-
tanja, Jeremot, Saabad ja Asisa; Beebain jälkeläisiä Joohanan, Ha-
nanja, Sabbai ja Atlai; Baanin jälkeläisiä Mesullam, Malluk, Adaja,
Jaasub, Seal ja Jeramot; Pahat-Mooabin jälkeläisiä Adna, Kelal, Be-
1...,763,764,765,766,767,768,769,770,771,772 774,775,776,777,778,779,780,781,782,783,...2070
Powered by FlippingBook