33_38_jakeeton_luvuton - page 772

771 
Esra
tämmöisen joukon pelastua - kävisimmekö me nyt jälleen rikko-
maan sinun käskyjäsi ja lankoutumaan kansojen kanssa, joiden teot
ovat kauhistavaiset? Etkö sinä silloin vihastuisi meihin siihen asti,
että tekisit meistä lopun, niin ettei ketään jäisi jäljelle eikä kukaan
pelastuisi? Herra, Israelin Jumala, sinä olet vanhurskas, sillä meistä
on jäljellä pelastuneita vain sen verran, kuin tänä päivänä on. Kat-
so, me olemme sinun edessäsi syyllisyydessämme; emmekä me
tämän tähden voi sinun edessäsi kestää.
Kun Esra näin rukoili ja tunnusti, itkien ja maahan langeten, Juma-
lan temppelin edustalla, kokoontui hänen luoksensa sangen suuri
joukko Israelin miehiä, naisia ja lapsia; sillä kansakin itki katkerasti.
Ja Sekanja, Jehielin poika, Eelamin jälkeläisiä, puhkesi puhumaan ja
sanoi Esralle: Me olemme olleet uskottomat Jumalaamme kohtaan,
kun olemme ottaneet muukalaisia vaimoja maan kansoista. Mutta
kuitenkin on Israelilla vielä toivoa. Niin tehkäämme nyt Jumalamme
kanssa liitto, että me Herran neuvon mukaan ja niiden neuvon mu-
kaan, jotka pelkäävät meidän Jumalamme käskyä, toimitamme pois
kaikki ne vaimot ja heistä syntyneet lapset; tehtäköön lain mukaan.
Nouse, sillä tämä on sinun asiasi, ja me olemme sinun kanssasi.
Ole luja ja ryhdy toimeen. Niin Esra nousi ja vannotti pappien
päämiehet, leeviläiset ja kaiken Israelin tekemään näin. Ja he van-
noivat. Niin Esra nousi Jumalan temppelin edustalta ja meni Joo-
hananin, Eljasibin pojan, kammioon. Sinne tultuaan hän ei syönyt
leipää eikä juonut vettä, sillä niin hän suri pakkosiirtolaisten uskot-
tomuutta. Ja kaikille pakkosiirtolaisille kuulutettiin Juudassa ja Jeru-
salemissa, että heidän tuli kokoontua Jerusalemiin; ja joka ei tullut
kolmen päivän kuluessa, päämiesten ja vanhinten päätöksen mu-
kaan, sen koko omaisuus oli vihittävä tuhon omaksi ja hän itse tu-
leva erotetuksi pakkosiirtolaisten seurakunnasta. Niin kaikki Juudan
ja Benjaminin miehet kokoontuivat Jerusalemiin kolmanneksi päiväk-
si, joka oli yhdeksännen kuun kahdeskymmenes päivä. Ja kaikki
kansa asettui Jumalan temppelin aukealle, vavisten sekä asian täh-
den että rankkasateen vuoksi. Ja pappi Esra nousi ja sanoi heille:
Te olette olleet uskottomat, kun olette ottaneet muukalaisia vaimo-
1...,762,763,764,765,766,767,768,769,770,771 773,774,775,776,777,778,779,780,781,782,...2070
Powered by FlippingBook