33_38_jakeeton_luvuton - page 723

722 
Toinen aikakirja
gas seisomaan vaunuihinsa, päin aramilaisia, iltaan asti; auringon-
laskun aikaan hän kuoli. Mutta Joosafat, Juudan kuningas, palasi
onnellisesti takaisin kotiinsa Jerusalemiin. Silloin Jeehu, Hananin
poika, näkijä, meni kuningas Joosafatia vastaan ja sanoi hänelle:
Oliko sinun autettava jumalatonta, ja rakastatko sinä niitä, jotka vi-
haavat Herraa? Sentähden on sinun päälläsi Herran viha. Kuitenkin
on sinussa löydetty myös hyvää, sillä sinä olet hävittänyt aserat
maasta ja kiinnittänyt sydämesi Jumalan etsimiseen. Niin Joosafat
jäi Jerusalemiin. Sitten hän meni jälleen kansan keskeen, Beerse-
basta lähtien aina Efraimin vuoristoon saakka, ja palautti heidät ta-
kaisin Herran, heidän isiensä Jumalan, tykö. Ja hän asetti tuoma-
reita maahan, kaikkiin Juudan varustettuihin kaupunkeihin, kaupunki
kaupungilta. Ja hän sanoi tuomareille: Katsokaa, mitä teette, sillä
te ette ole tekemässä ihmisten tuomioita, vaan Herran tuomioita, ja
hän on teidän kanssanne, kun te tuomitsette. Hallitkoon siis teitä
Herran pelko. Ottakaa vaari siitä, mitä teette, sillä Herrassa, mei-
dän Jumalassamme, ei ole vääryyttä eikä puolueellisuutta, eikä hän
ota lahjuksia. Myöskin Jerusalemiin Joosafat asetti leeviläisiä, pap-
peja ja Israelin perhekunta-päämiehiä jakamaan Herran oikeutta ja
ratkaisemaan riita-asioita. Ja he palasivat Jerusalemiin. Ja hän käs-
ki heitä sanoen: Tehkää Herraa peljäten, uskollisesti ja ehyellä sy-
dämellä näin: Jokaisessa riita-asiassa, minkä veljenne, jotka asuvat
kaupungeissansa, tuovat teidän eteenne, koskipa se murhaa tai la-
kia, käskyä, säädöksiä tai oikeuksia, varoittakaa heitä, etteivät saat-
taisi itseänsä vikapäiksi Herran edessä ja ettei viha kohtaisi teitä ja
teidän veljiänne. Näin tehkää, ettette tulisi vikapäiksi. Ja katso,
ylimmäinen pappi Amarja olkoon teillä esimiehenä kaikissa Herran
asioissa ja Sebadja, Ismaelin poika, Juudan heimoruhtinas, kaikissa
kuninkaan asioissa, ja olkoot leeviläiset teillä virkamiehinä. Olkaa
lujat ja ryhtykää työhön; ja Herra olkoon sen kanssa, joka hyvä on.
Senjälkeen tulivat mooabilaiset ja ammonilaiset, ja heidän kanssaan
myös muita paitsi ammonilaisia, sotimaan Joosafatia vastaan. Niin
tultiin ilmoittamaan tästä Joosafatille: Suuri joukko tulee sinua vas-
taan meren toiselta puolelta, Aramista, ja katso, he ovat jo Hasa-
1...,713,714,715,716,717,718,719,720,721,722 724,725,726,727,728,729,730,731,732,733,...2070
Powered by FlippingBook