33_38_jakeeton_luvuton - page 714

713 
Toinen aikakirja
ja otti Herran temppelin aarteet ja kuninkaan linnan aarteet, otti
kaikki tyynni. Hän otti myös kaikki kultakilvet, jotka Salomo oli teet-
tänyt. Kuningas Rehabeam teetti niiden sijaan vaskikilvet ja jätti ne
henkivartijain päälliköitten haltuun, jotka vartioivat kuninkaan linnan
ovella. Ja niin usein kuin kuningas meni Herran temppeliin, menivät
myöskin henkivartijat ja kantoivat niitä ja veivät ne sitten takaisin
henkivartijain huoneeseen. Sentähden, että Rehabeam nöyrtyi, kään-
tyi Herran viha hänestä pois, niin ettei tullut täydellistä tuhoa; ja
olivathan asiat Juudassa vielä hyvin. Niin kuningas Rehabeam vah-
vistui Jerusalemissa ja hallitsi edelleen. Sillä Rehabeam oli neljän-
kymmenen yhden vuoden vanha tullessaan kuninkaaksi, ja hän hal-
litsi seitsemäntoista vuotta Jerusalemissa, siinä kaupungissa, jonka
Herra oli valinnut kaikista Israelin sukukunnista, sijoittaaksensa ni-
mensä siihen. Hänen äitinsä oli nimeltään Naema, ammonilainen. Ja
hän teki sitä, mikä on pahaa, sillä hän ei kiinnittänyt sydäntänsä
etsimään Herraa. Rehabeamin vaiheet, sekä aikaisemmat että myö-
hemmät, ovat kirjoitetut profeetta Semajan ja näkijä Iddon histori-
aan, sukuluettelojen tapaan. Mutta Rehabeamin ja Jerobeamin väli-
set taistelut jatkuivat kaiken aikaa. Sitten Rehabeam meni lepoon
isiensä tykö, ja hänet haudattiin Daavidin kaupunkiin. Ja hänen
poikansa Abia tuli kuninkaaksi hänen sijaansa.
Jerobeamin kahdeksantenatoista hallitusvuotena tuli Abia Juudan
kuninkaaksi. Hän hallitsi kolme vuotta Jerusalemissa. Hänen äitinsä
nimi oli Mikaja, Uurielin tytär, Gibeasta. Mutta Abia ja Jerobeam
olivat sodassa keskenään. Abia aloitti sodan urhoollisella sotajou-
kolla, neljälläsadalla tuhannella valiomiehellä, mutta Jerobeam aset-
tui sotarintaan häntä vastaan kahdeksallasadalla tuhannella valio-
miehellä, sotaurholla. Ja Abia nousi Semaraimin vuoren laelle Ef-
raimin vuoristossa ja sanoi: Kuulkaa minua, Jerobeam ja koko Isra-
el! Täytyyhän teidän tietää, että Herra, Israelin Jumala, on antanut
Daavidille ja hänen pojillensa ikuisiksi ajoiksi Israelin kuninkuuden,
lujan kuin suolaliitto. Mutta Jerobeam, Nebatin poika, Daavidin po-
jan Salomon palvelija, nousi ja kapinoitsi herraansa vastaan. Ja
hänen luoksensa kokoontui tyhjäntoimittajia, kelvottomia miehiä, ja
1...,704,705,706,707,708,709,710,711,712,713 715,716,717,718,719,720,721,722,723,724,...2070
Powered by FlippingBook