33_38_jakeeton_luvuton - page 733

732 
Toinen aikakirja
teki sitä, mikä on oikein Herran silmissä, ei kuitenkaan ehyellä sy-
dämellä. Ja kun hänen kuninkuutensa oli vahvistunut, tappoi hän
ne palvelijansa, jotka olivat murhanneet kuninkaan, hänen isänsä.
Mutta heidän lapsensa hän jätti surmaamatta: hän teki, niinkuin on
kirjoitettu laissa, Mooseksen kirjassa, jossa Herra on käskenyt sa-
noen: Älkööt isät kuolko lasten tähden älköötkä lapset isien täh-
den; kukin kuolkoon oman syntinsä tähden. Sitten Amasja kokosi
Juudan miehet ja asetti heidät perhekunnittain, tuhannen- ja sa-
danpäämiesten mukaan, koko Juudan ja Benjaminin. Ja hän piti
katselmuksen heistä, kaksikymmenvuotiaista ja sitä vanhemmista, ja
huomasi heitä olevan kolmesataa tuhatta sotakelpoista, keihästä ja
kilpeä käyttävää valiomiestä. Lisäksi hän palkkasi Israelista sadalla
hopeatalentilla satatuhatta sotaurhoa. Mutta Jumalan mies tuli hä-
nen luoksensa ja sanoi: Kuningas! Älköön Israelin sotajoukko lähte-
kö sinun kanssasi, sillä Herra ei ole Israelin, kaikkien näiden ef-
raimilaisten, kanssa. Vaan lähde sinä yksin, käy rohkeasti taiste-
luun; muutoin Jumala kaataa sinut vihollistesi eteen, sillä Jumalalla
on valta auttaa ja kaataa. Amasja sanoi Jumalan miehelle: Mutta
miten käy niiden sadan talentin, jotka minä olen antanut Israelin
joukolle? Jumalan mies vastasi: Herra voi antaa sinulle paljon
enemmän, kuin se on. Silloin Amasja erotti sen joukon, joka oli tul-
lut hänen luoksensa Efraimista, palaamaan kotiinsa. Siitä he vihas-
tuivat kovin Juudaan ja menivät kotiinsa vihasta hehkuen. Mutta
Amasja rohkaisi mielensä, lähti ja vei väkensä Suolalaaksoon ja
surmasi seiriläisiä kymmenen tuhatta. Ja toiset kymmenen tuhatta
Juudan miehet ottivat elävinä vangeiksi. Nämä he veivät kallion
laelle ja syöksivät heidät kallion laelta alas, niin että he kaikki ruh-
joutuivat. Mutta ne, jotka kuuluivat Amasjan palauttamaan joukkoon
ja jotka eivät olleet päässeet hänen kanssaan sotaan, hyökkäsivät
Juudan kaupunkeihin, Samariaan ja aina Beet-Hooroniin saakka; ja
he surmasivat asukkaista kolmetuhatta ja ottivat paljon saalista.
Kun Amasja, voitettuaan edomilaiset, tuli takaisin, toi hän muka-
naan seiriläisten jumalat ja asetti ne itselleen jumaliksi, ja hän ku-
marsi niitä ja poltti niille uhreja. Niin Herran viha syttyi Amasjaa
1...,723,724,725,726,727,728,729,730,731,732 734,735,736,737,738,739,740,741,742,743,...2070
Powered by FlippingBook