33_38_jakeeton_luvuton - page 646

645 
Toinen kuningasten kirja
tullessaan kuninkaaksi, ja hän hallitsi Jerusalemissa yksitoista vuot-
ta. Hänen äitinsä oli nimeltään Hamutal, Jeremian tytär, Libnasta.
Hän teki sitä, mikä on pahaa Herran silmissä, aivan samoin kuin
Joojakim oli tehnyt. Sillä Herran vihan tähden kävi näin Jerusale-
mille ja Juudalle, kunnes hän vihdoin heitti heidät pois kasvojensa
edestä.
Sidkia kapinoi Baabelin kuningasta vastaan. Hänen yhdeksäntenä
hallitusvuotenaan, sen kymmenennessä kuussa, kuukauden kymme-
nentenä päivänä, kävi Nebukadnessar, Baabelin kuningas, hän ja
koko hänen sotajoukkonsa, Jerusalemin kimppuun ja asettui leiriin
sitä vastaan. Ja he rakensivat saartovarusteet sitä vastaan yltympä-
ri. Näin kaupunkia piiritettiin kuningas Sidkian yhdenteentoista halli-
tusvuoteen asti. Mutta neljännen kuukauden yhdeksäntenä päivänä,
kun nälänhätä ahdisti kaupunkia eikä ollut leipää maan kansalle,
valloitettiin kaupunki, ja kaikki sotilaat pakenivat yöllä molempien
muurien välistä porttitietä, joka oli kuninkaan puutarhan puolella,
kaldealaisten ollessa kaupungin ympärillä, ja he kulkivat Aromaahan
päin. Mutta kaldealaisten sotajoukko ajoi kuningasta takaa, ja he
saavuttivat hänet Jerikon aroilla; ja kaikki hänen sotaväkensä oli
jättänyt hänet ja hajaantunut. Ja he ottivat kuninkaan kiinni ja vei-
vät hänet Baabelin kuninkaan eteen Riblaan; ja hänelle julistettiin
tuomio: Sidkian pojat teurastettiin hänen silmiensä edessä, ja Sid-
kialta itseltään hän sokaisutti silmät ja kytketti hänet vaskikahleisiin,
ja hänet vietiin Baabeliin. Viidennessä kuussa, kuukauden seitse-
mäntenä päivänä, Baabelin kuninkaan Nebukadnessarin yhdeksän-
tenätoista hallitusvuotena, tuli Baabelin kuninkaan palvelija Ne-
busaradan, henkivartijain päällikkö, Jerusalemiin. Hän poltti Herran
temppelin ja kuninkaan linnan ja kaikki Jerusalemin talot; kaikki yl-
häisten talot hän poltti tulella. Ja koko kaldealaisten sotajoukko,
joka henkivartijain päälliköllä oli mukanaan, repi maahan Jerusale-
min muurit, yltympäri. Ja Nebusaradan, henkivartijain päällikkö, vei
pakkosiirtolaisuuteen kansan tähteet, mitä oli jäljellä kaupungissa,
sekä ne, jotka olivat menneet Baabelin kuninkaan puolelle, ja muun
rahvaan. Mutta osan maan köyhiä henkivartijain päällikkö jätti jäljel-
1...,636,637,638,639,640,641,642,643,644,645 647,648,649,650,651,652,653,654,655,656,...2070
Powered by FlippingBook