33_38_jakeeton_luvuton - page 645

644 
Toinen kuningasten kirja
toimitti heidät pois kasvojensa edestä Manassen syntien tähden,
kaiken tähden, mitä hän oli tehnyt, ja myöskin viattoman veren
tähden, minkä hän oli vuodattanut täyttäessään Jerusalemin viat-
tomalla verellä; sitä ei Herra tahtonut antaa anteeksi. Mitä muuta
on kerrottavaa Joojakimista ja kaikesta, mitä hän teki, se on kirjoi-
tettuna Juudan kuningasten aikakirjassa. Ja Joojakim meni lepoon
isiensä tykö. Ja hänen poikansa Joojakin tuli kuninkaaksi hänen si-
jaansa. Egyptin kuningas ei enää lähtenyt maastansa, sillä Baabelin
kuningas oli vallannut kaiken, mikä oli Egyptin kuninkaan omaa,
Egyptin purosta aina Eufrat-virtaan saakka. Joojakin oli kahdeksan-
toista vuoden vanha tullessansa kuninkaaksi, ja hän hallitsi Jerusa-
lemissa kolme kuukautta. Hänen äitinsä oli nimeltään Nehusta, El-
natanin tytär, Jerusalemista. Hän teki sitä, mikä on pahaa Herran
silmissä, aivan niinkuin hänen isänsä oli tehnyt. Siihen aikaan Baa-
belin kuninkaan Nebukadnessarin palvelijat tulivat Jerusalemiin, ja
kaupunki saarrettiin. Ja Nebukadnessar, Baabelin kuningas, ryntäsi
kaupunkiin, hänen palvelijainsa saartaessa sitä. Niin Joojakin, Juu-
dan kuningas, antautui Baabelin kuninkaalle äitineen ja palvelijoi-
neen, päällikköineen ja hoviherroineen. Ja Baabelin kuningas otti
hänet vangiksi kahdeksantena hallitusvuotenaan. Ja hän vei pois
sieltä kaikki Herran temppelin ja kuninkaan linnan aarteet, ja hän
rikkoi kaikki kultakalut, jotka Israelin kuningas Salomo oli teettänyt
Herran temppeliin. Tapahtui, niinkuin Herra oli puhunut. Ja hän vei
pakkosiirtolaisuuteen koko Jerusalemin, kaikki päälliköt ja kaikki so-
taurhot, kymmenentuhatta pakkosiirtolaista, ja kaikki sepät ja luk-
kosepät; ei jäänyt jäljelle muita kuin maakansan köyhät. Hän siirsi
Joojakinin vankina Baabeliin; samoin hän vei kuninkaan äidin, ku-
ninkaan puolisot ja hänen hoviherransa sekä muut maan mahtavat
pakkosiirtolaisina Jerusalemista Baabeliin, niin myös kaikki sotilaat,
luvultaan seitsemäntuhatta, sepät ja lukkosepät, luvultaan tuhat,
kaikki sotaan harjaantuneita urhoja. Ne Baabelin kuningas vei pak-
kosiirtolaisina Baabeliin. Mutta Baabelin kuningas asetti hänen se-
tänsä Mattanjan kuninkaaksi hänen sijaansa ja muutti hänen ni-
mensä Sidkiaksi. Sidkia oli kahdenkymmenen yhden vuoden vanha
1...,635,636,637,638,639,640,641,642,643,644 646,647,648,649,650,651,652,653,654,655,...2070
Powered by FlippingBook