509
Toinen Samuelin kirja
Sentähden ei miekka ole milloinkaan väistyvä sinun suvustasi, kos-
ka olet pitänyt halpana minut ja ottanut vaimoksesi heettiläisen
Uurian vaimon. Näin sanoo Herra: Katso, minä nostatan sinulle on-
nettomuuden sinun omasta perheestäsi, ja silmiesi edessä minä
otan sinun vaimosi ja annan heidät toiselle, ja hän on makaava si-
nun vaimojesi kanssa tämän auringon nähden. Sillä sinä olet tehnyt
tekosi salassa, mutta minä teen tämän koko Israelin ja auringon
nähden.' Niin Daavid sanoi Naatanille: Minä olen tehnyt syntiä Her-
raa vastaan. Naatan sanoi Daavidille: Niin on myös Herra antanut
sinun syntisi anteeksi; sinä et kuole. Mutta koska sinä tällä teolla
olet saattanut Herran viholliset pilkkaamaan häntä, niin se poika,
joka sinulle on syntynyt, on kuoleva. Sitten Naatan meni kotiinsa.
Ja Herra löi lasta, jonka Uurian vaimo oli Daavidille synnyttänyt,
niin että se sairastui vaikeasti. Silloin Daavid etsi Jumalaa pojan
tähden, ja Daavid paastosi; ja aina kun hän tuli kotiinsa, makasi
hän yötä paljaalla maalla. Niin hänen hovinsa vanhimmat menivät
hänen luokseen saadaksensa hänet nousemaan ylös maasta, mutta
hän ei tahtonut; eikä hän syönyt mitään heidän kanssansa. Seitse-
mäntenä päivänä lapsi kuoli. Mutta Daavidin palvelijat eivät uskalta-
neet ilmoittaa hänelle, että lapsi oli kuollut, sillä he ajattelivat: Kat-
so, kun me puhuimme hänelle lapsen vielä eläessä, ei hän kuullut
meitä. Kuinka voisimme sitten sanoa hänelle, että lapsi on kuollut?
Hän voisi tehdä itselleen pahaa. Mutta kun Daavid näki, että hänen
palvelijansa kuiskailivat keskenänsä, ymmärsi hän, että lapsi oli
kuollut. Ja Daavid kysyi palvelijoiltansa: Onko lapsi kuollut? He vas-
tasivat: On. Niin Daavid nousi maasta, peseytyi ja voiteli itsensä,
muutti vaatteensa, meni Herran huoneeseen ja rukoili. Ja kun hän
tuli kotiinsa, pyysi hän ruokaa; ja he tarjosivat, ja hän söi. Mutta
hänen palvelijansa sanoivat hänelle: Miksi teet näin? Lapsen eläes-
sä sinä paastosit ja itkit, mutta lapsen kuoltua sinä nouset ja syöt.
Hän vastasi: Kun lapsi vielä eli, paastosin minä ja itkin, sillä minä
ajattelin: Kenties Herra on minulle armollinen, niin että lapsi jää
eloon. Mutta kun hän nyt on kuollut, niin mitä minä enää paasto-
aisin? Enhän minä enää voi palauttaa häntä. Minä menen hänen
