Viisauden kirja
2459
1. Silloin vanhurskas suurella
rohkeudella astuu niiden eteen,
jotka häntä sortivat eivätkä välit-
täneet hänen vaivoistansa.
2. Kun he sen näkevät, vapisevat
he hirmuisesta pelosta ja häm-
mästyvät hänen odottamatto-
masta pelastuksestaan.
3. Katuen he sanovat mielessän-
sä ja huokaavat sielunsa ahdis-
tuksessa: "Tätä me kerran pi-
dimme pilkkanamme ja ivalau-
selmanamme, me hullut.
4. Me pidimme hänen elämäänsä
mielettömyytenä ja hänen loppu-
ansa häpeällisenä.
5. Kuinka hänet on luettu Juma-
lan lasten joukkoon, ja kuinka
hän on saanut osansa pyhien
parissa?
6. Me olemme siis eksyneet to-
tuuden tieltä, eikä vanhurskau-
den valo ole loistanut meille ei-
kä aurinko ole meille noussut.
7. Me olimme täynnä laittomuut-
ta ja turmion poluilla, me vael-
simme tiettömiä erämaita, mutta
Herran tietä me emme tunte-
neet.
8. Mitä hyödytti meitä yl-
peytemme, mitä auttoi meitä rik-
kaus ja korskeus?
9. Ne kaikki ovat haihtuneet
niinkuin varjo ja niinkuin sano-
ma, joka kiitää edelleen,
10. niinkuin laiva, joka kulkee
halki aaltoilevan meren: ei jäl-
keäkään sen vanasta voida löy-
tää, eikä tietä, jonka sen pohja
teki aaltoihin;
11. tai niinkuin ei havaita merk-
kiäkään ilman halki lentävän lin-
nun tiestä vain siipisulkien iskut
pieksivät kevyttä ilmaa, joka ja-
kaantui liikkuvien siipien viuhinan
voimasta, kun lintu kiiti sen hal-
ki; sen jälkeen ei siinä havaittu
merkkiäkään lennosta;
12. taikka niinkuin ilma, jonka
maaliin ammuttu nuoli halkaisi,
heti taas virtaa yhteen, niin ettei
nuolen tietä enää tunneta -
13. niin mekin kohta synnytty-
ämme jälleen erosimme elämäs-
tä, eikä ollut meillä näyttää mi-
tään merkkiä kunnostamme,
vaan pahuudessamme me
olemme loppuun kuluneet."
14. Sillä jumalattomien toivo on
niinkuin akanat, joita tuuli kuljet-
taa, niinkuin kevyt vaahto, jota
myrsky ajaa, niinkuin savu, jonka
tuuli hajottaa, niinkuin yhden
päivän viipyneen vieraan pian
