BIBLIA 1776 ESIPUHEILLA - page 2704

JESUS SIRAKIN KIRJA
2703
na silmäin edestä.
22. Kuin tyhmä ihminen sen kuu-
lee, niin hän kuitenkin pysyy hul-
luudessansa ja erehdyksessänsä.
23. Poikani, kuule minua, opi vii-
sautta, ja tottele minun sanaani
täydellä todella.
24. Minä tahdon antaa sinulle
totisen opin, ja neuvon sinua
selkiästi.
25. Jumala on alusta työnsä hy-
vin asettanut.
26. Ja antanut heille jokaiselle
oman työnsä,
27. Ja pitää heitä ijäti senkaltai-
sessa järjestyksessä, että he ai-
na virkansa toimittavat, ja ei yksi
estä toista;
28. Mutta ovat aina hänen käs-
kyllensä kuuliaiset.
29. Vielä sitte on hän myös kat-
sonut maan päälle, ja on sen
hyvyydellänsä täyttänyt,
30. Ja täytti maan eläimillä, jot-
ka maaksi jälleen tulevat.
17. Luku.
Jumalan hyväin töiden luettele-
mus, ja neuvo parannukseen.
Jumala loi ihmisen maasta., ja
teki hänen jälleen maaksi,
2. Ja määräsi heille heidän elin-
aikansa;
3. Ja loi heidät molemmat, ja
antoi luontonsa kummallekin, ja
teki heitä omaksi kuvaksensa.
4. Hän antoi kaiken lihan heitä
peljätä, ja että heidän piti hallit-
seman kaikkia eläimiä ja lintuja.
5. Hän antoi heille järjen, pu-
heen, silmät, korvat, ymmärryk-
sen ja tunnon,
6. Ja osoitti heille sekä pahan
että hyvän.
7. Hän katsoi heidän puoleensa
erinomaisesti muiden eläinten
suhteen,
8. Osoittaaksensa heille suuren
majesteettinsa.
9. Hän opetti heitä, ja antoi heil-
le elämän lain.
10. Hän teki heidän kanssansa
ijankaikkisen liiton, ja ilmoitti oi-
keutensa.
11. He näkivät silmillänsä hänen
majesteettinsa, ja kuulivat hänen
julkisen äänensä korvillansa,
12. Ja hän sanoi heille: kartta-
kaat kaikkea vääryyttä! ja antoi
myös jokaiselle käskyn lähim-
mäisestänsä.
13. Heidän menonsa on joka
1...,2694,2695,2696,2697,2698,2699,2700,2701,2702,2703 2705,2706,2707,2708,2709,2710,2711,2712,2713,2714,...2932
Powered by FlippingBook