SALOMON VIISAUS
2625
5. luku.
Vanhurskasten ja jumalattomain
erinkaltainen loppu.
Silloin vanhurskas seisoo suurel-
la rohkeudella niitä vastaan, jot-
ka häntä ahdistaneet ja hänen
työnsä hyljänneet ovat;
2. Koska he sen näkevät, niin he
hämmästyvät sangen hirmuisesti,
ja tyhmistyvät sitä autuutta. jota
ei he toivoneet.
3. Puhuvat toinen toisellensa, ja
katuvat, ja huokaavat henkensä
ahdistuksesta, ja sanovat: tämä
on se, jonka me ennen pidimme
nauruna ja pilkka-sananlaskuna.
4. Me hullut pidimme hänen
elämänsä tyhmänä ja hänen
loppunsa häpiänä.
5. Kuinka hän nyt on luettu Ju-
malan lasten sekaan, ja hänen
perintönsä pyhäin sekaan'?
6. Sen tähden olemme eksyneet
oikialta tieltä, ja vanhurskauden
kynttilä ei ole meitä valistanut,
eikä vanhurskauden aurinko
meille koittanut.
7. Me olemme kaikki käyneet
vääriä ja vahingollisia teitä, ja
olemme vaeltaneet harhoja ret-
kiä; mutta Herran teitä emme
ole tietäneet;
8. Mitä autti meitä koreutemme?
mitä hyödytti meitä rikkaus ja
ylpeys?
9. Kaikki ovat menneet ohitse
niinkuin varjo, ja niinkuin sanan-
saattaja, joka juosten menee;
10. Niinkuin laiva, joka aalloissa
juoksee, jonka jälkeä ja vanaa,
sittekuin se on mennyt ohitse, ei
löydetä aalloissa;
11. Eli niinkuin lintu, joka tuules-
sa lentää, jonka rataa ei enään
löydetä, sillä hän laukuilee ja
pieksää tuulta, ajaa ja eroittaa
sitä liehuvaisilla siivillänsä, ja sit-
te ei löydetä merkkiä senkaltai-
sesta lennosta;
12. Eli niinkuin nuoli, joka jota-
kuta kohden lasketaan, hajoittaa
tuulen, joka kohta kokoontuu jäl-
leen, ettei tuta taideta, kusta se
mennyt on:
13. Niin myös me, kohta kuin
me syntyneet olimme, saimme
lopun, ja emme mitään hyvää
työtä ole tehneet,
14. Vaan me olemme kulutetut
meidän pahuudessamme.
15. Sillä jumalattoman toivo on
kuin tomut tuulelta hajoitettu, ja
