PYHÄ RAAMATTU 33/38 - page 810

Toinen kuningasten kirja
809 
Jooaan poika, Israelin kunin-
kaaksi, ja hän hallitsi Samariassa
neljäkymmentä yksi vuotta.
24 Hän teki sitä, mikä on pahaa
Herran silmissä; hän ei luopunut
mistään Jerobeamin, Nebatin po-
jan, synneistä, joilla tämä oli
saattanut Israelin tekemään syn-
tiä.
25 Hän palautti entiselleen Is-
raelin alueen, siitä, mistä men-
nään Hamatiin, aina Aromaan
mereen saakka, sen sanan mu-
kaan, jonka Herra, Israelin Juma-
la, oli puhunut palvelijansa, pro-
feetta Joonan, Amittain pojan,
kautta, joka oli kotoisin Gat-
Heeferistä.
26 Sillä Herra oli nähnyt Israelin
ylen katkeran kurjuuden, kuinka
kaikki tyynni menehtyivät eikä
Israelilla ollut auttajaa.
27 Herra ei ollut vielä sanonut,
että hän oli pyyhkivä Israelin
nimen pois taivaan alta, ja niin
hän vapautti heidät Jerobeamin,
Jooaan pojan, kautta.
28 Mitä muuta on kerrottavaa
Jerobeamista, kaikesta, mitä hän
teki, ja hänen urotöistänsä, kuin-
ka hän kävi sotaa ja kuinka hän
palautti Israelille Damaskosta ja
Hamatista sen, mikä oli ollut
Juudan, se on kirjoitettuna Is-
raelin kuningasten aikakirjassa.
29 Ja Jerobeam meni lepoon
isiensä, Israelin kuningasten, ty-
kö. Ja hänen poikansa Sakarja
tuli kuninkaaksi hänen sijaansa.
15 luku
Asarja Juudan kuninkaana. Hän
sairastuu pitalitautiin. Sakarja Is-
raelin kuninkaana; Sallumin sala-
liitto. Sallum Israelin kuninkaana;
Menahem surmaa hänet. Mena-
hem Israelin kuninkaana; Puul
hyökkää Israelin. Pekahja Israelin
kuninkaana; Pekahin salaliitto.
Pekah Israelin kuninkaana; Tig-
lat-Pileser hyökkää Israeliin.
Hoosean salaliitto. Jootam Juu-
dan kuninkaana.
1 Jerobeamin, Israelin kuninkaan,
kahdentenakymmenentenä seit-
semäntenä hallitusvuotena tuli
Asarja, Amasjan poika, Juudan
kuninkaaksi.
2 Hän oli kuudentoista vuoden
vanha tullessaan kuninkaaksi ja
hallitsi Jerusalemissa viisikym-
mentä kaksi vuotta. Hänen äitin-
1...,800,801,802,803,804,805,806,807,808,809 811,812,813,814,815,816,817,818,819,820,...2766
Powered by FlippingBook