PYHÄ RAAMATTU 33/38 - page 801

Toinen kuningasten kirja
800 
veen.
31 Mutta Jeehu ei vaeltanut tar-
koin, kaikesta sydämestänsä,
Herran, Israelin Jumalan, lain
mukaan; hän ei luopunut Jero-
beamin synneistä, joilla tämä oli
saattanut Israelin tekemään syn-
tiä.
32 Niihin aikoihin Herra rupesi
lohkomaan Israelia, sillä Hasael
voitti heidät kaikkialla Israelin ra-
ja-alueella
33 ja valloitti Jordanista aurin-
gonnousuun päin koko Gileadin
maan, gaadilaiset, ruubenilaiset
ja manasselaiset, alkaen Aroeris-
ta, joka on Arnon-joen rannalla -
sekä Gileadin että Baasanin.
34 Mitä muuta on kerrottavaa
Jeehusta ja kaikesta, mitä hän
teki, ja kaikista hänen urotöis-
tänsä, se on kirjoitettuna Israelin
kuningasten aikakirjassa.
35 Sitten Jeehu meni lepoon
isiensä tykö, ja hänet haudattiin
Samariaan. Ja hänen poikansa
Jooahas tuli kuninkaaksi hänen
sijaansa.
36 Ja aika, jonka Jeehu hallitsi
Israelia Samariassa, oli kaksi-
kymmentä kahdeksan vuotta.
11 luku
Ataljan hirmuvalta. Pappi Joojada
kukistaa ja surmauttaa hänet.
Valtaistuimelle asetetaan Jooas.
1 Kun Atalja, Ahasjan äiti, näki,
että hänen poikansa oli kuollut,
nousi hän ja tuhosi koko kunin-
gassuvun.
2 Mutta kuningas Jooramin tytär
Jooseba, Ahasjan sisar, otti
surmattavien kuninkaan poikien
joukosta Ahasjan pojan Jooaan
ja vei hänet ja hänen imettäjän-
sä salaa makuuhuoneeseen.
Täällä pidettiin Jooasta kätket-
tynä Ataljalta, niin ettei hän tul-
lut surmatuksi.
3 Sitten poika oli Jooseban luo-
na Herran temppeliin piilotettuna
kuusi vuotta, Ataljan hallitessa
maata.
4 Mutta seitsemäntenä vuotena
Joojada lähetti hakemaan kaari-
laisten ja henkivartijain sadan-
päämiehiä ja tuotti heidät luok-
sensa Herran temppeliin. Ja sit-
tenkuin hän oli tehnyt liiton hei-
dän kanssansa ja vannottanut
heidät siellä Herran temppelissä,
näytti hän heille kuninkaan po-
1...,791,792,793,794,795,796,797,798,799,800 802,803,804,805,806,807,808,809,810,811,...2766
Powered by FlippingBook