PYHÄ RAAMATTU 33/38 - page 2477

Viisauden kirja
2476 
asuvan ulkomuodon ja tekivät
näkyvän kuvan kunnioittamas-
taan kuninkaasta imarrellaksensa
harrastuksellaan tuota poissa
olevaa, ikäänkuin hän olisi läsnä.
18. Ja taiteilijan kunnianhimo yl-
lytti yhä innokkaampaan palve-
lemiseen niitäkin, jotka eivät tun-
teneet kuvattua itseänsä.
19. Joku ehkä tahtoi päästä hal-
litsijan suosioon ja ponnisti tai-
toaan saadakseen aikaan kau-
nistellun yhdennäköisyyden.
20. Mutta rahvas, jota veistoksen
kauneus viehätti, alkoi nyt pitää
jumaloitavana häntä, jota vielä
äsken kunnioitettiin pelkkänä ih-
misenä.
21. Ja tästä tuli paula elämälle,
sillä joko onnettomuuden tai
julman hallituksen pakottamina
ihmiset tällöin antoivat kivelle ja
puulle nimen, joka niille ei kuulu.
22. Mutta ei riittänyt heille se,
että eksyivät pois Jumalan tun-
temisesta, vaan vieläpä he, vaik-
ka heidän elämänsä on suurta
sotaa, heidän ymmärtämättömyy-
tensä tähden, nimittävät tällaista
pahaa rauhaksi.
23. Sillä viettäessään uhrijuhlia,
joissa lapsia surmataan, taikka
muita kätkettyjä salamenoja tai
hillittömiä juominkejaan eris-
kummaisine tapoineen
24. he eivät enää välitä henges-
tä eivätkä avioliiton puhtaudesta,
vaan toinen raivaa toisen tiel-
tänsä salakavalasti ja tuottaa
hänelle kärsimystä viettelemällä
hänen vaimonsa.
25. Kaikkialla vallitsee sekaisin
verenvuodatus ja murha, varkaus
ja petos, turmelus ja uskotto-
muus, metelit, valapattoisuus,
hyvien ahdistaminen,
26. kiittämättömyys, sielujen
saastutus, luonnoton sukupuo-
liyhteys, avioliittojen sekasorto,
haureus ja irstaus.
27. Sillä noiden epäjumalain pal-
velu, joita ei sovi edes nimeltä
mainita, on kaiken pahan alku,
syy ja täyttymys.
28. He näet joko riehuvat ilon
hurmiossa tai profetoivat valhet-
ta tai elävät väärämielisesti tai
kerkeästi vannovat väärin.
29. Sillä kun he luottavat hen-
gettömiin epäjumalankuviin, eivät
he odota joutuvansa kärsimään
mitään pahaa, vaikka ovatkin
vannoneet väärin.
30. Mutta molemmista tulee heil-
1...,2467,2468,2469,2470,2471,2472,2473,2474,2475,2476 2478,2479,2480,2481,2482,2483,2484,2485,2486,2487,...2766
Powered by FlippingBook