PYHÄ RAAMATTU 33/38 - page 2485

Viisauden kirja
2484 
8. Juuri sillä, jolla sinä rankaisit
meidän vastustajiamme, sinä
kutsuit meitä tykösi ja saatoit
meidät kunniaan.
9. Sillä hyvien pyhät lapset uh-
rasivat salaisuudessa ja sitoutui-
vat yksimielisesti noudattamaan
sitä jumalallista lakia, että pyhät
jakaisivat keskenään yhtäläisesti
niinhyvin samat edut kuin vaa-
ratkin; ja samalla he jo silloin
veisasivat isien ylistysvirsiä.
10. Niitä vastaan kaikui vihollis-
ten epäsointuinen huuto, ja nii-
den sekaan kantautui valitus,
kun he itkivät lapsiansa.
11. Sillä samanlainen rangaistus
kohtasi palvelijaa ja herraa, ala-
mainen sai kärsiä samaa kuin
kuningas.
12. Yhtäläisesti oli kaikilla luke-
mattomia kuolleita, samanlaisen
kuoleman surmaamia. Sillä eläviä
ei ollut riittävästi edes niitä hau-
taamaan, koska heidän jaloim-
mat vesansa oli tuhottu yhdessä
silmänräpäyksessä.
13. Vaikka he noitatemppujensa
tähden olivat siihen asti pysy-
neet epäuskoisina, niin he silloin,
kun esikoiset surmattiin, tunnus-
tivat, että tämä kansa oli Juma-
lan poika.
14. Sillä kun syvä hiljaisuus ym-
päröitsi kaiken ja yö nopeassa
kulussaan oli ehtinyt puoliväliin,
15. silloin riensi sinun kaikkivalti-
as sanasi taivaasta, niinkuin hur-
ja soturi, kuninkaallisen valtais-
tuimen tyköä keskelle tuhon
omaksi vihittyä maata.
16. Terävänä miekkanaan se
kantoi sinun peruuttamatonta
käskyäsi, ja sinne asettuen se
täytti kaikki kuolemalla; se kos-
ketti taivasta, vaikka oli astunut
maan päälle.
17. Silloin uninäyt yhtäkkiä pel-
jästyttivät heitä hirmuisesti, ja
aavistamattomat kauhukuvat tuli-
vat heidän päällensä.
18. Ja he heittäytyivät mikä
minnekin puolikuolleina ilmaisten
samalla, minkä syyn takia he
kuolivat.
19. Sillä ne unet, jotka olivat
heitä peljästyttäneet, olivat sen
ennakolta ilmoittaneet, etteivät
he tuhoutuisi tietämättä, minkä
syyn tähden saivat kärsiä.
20. Tosin vanhurskaatkin saivat
kokea kuolemaa ja erämaassa
sortui suuri joukko; mutta viha
ei kestänyt kauan.
1...,2475,2476,2477,2478,2479,2480,2481,2482,2483,2484 2486,2487,2488,2489,2490,2491,2492,2493,2494,2495,...2766
Powered by FlippingBook