TUOMARIEN KIRJA
556
alla.
I. Mutta Abimelek, JerubBaalin
poika, meni Sikemiin äitinsä vel-
jein tykö, puhui heille ja koko
äitinsä isän huoneen sukukunnal-
le ja sanoi:
2. Puhukaat nyt kaikkein pää-
miesten korvissa Sikemissä: mikä
teille on parempi, että seitse-
mänkymmentä miestä, kaikki Je-
rubBaalin pojat, hallitsevat teitä,
eli jos yksi mies hallitsee teitä?
Ja muistakaat, että minä olen
teidän luunne ja lihanne.
3. Niin puhuivat hänen äitinsä
veljet kaikki nämät sanat hänes-
tä kaikkein Sikemin päämiesten
korvissa; ja heidän sydämensä
käännettiin AbiMelekin jälkeen,
sillä he sanoivat: hän on meidän
veljemme.
4. Ja he antoivat hänelle seit-
semänkymmentä hopiapenninkiä
BaalBeritin huoneesta, joilla Abi-
Melek palkkasi itsellensä valto-
jamia ja joutilaita miehiä, jotka
häntä seurasivat,
5. Ja hän tuli isänsä huoneesen
Ophraan, ja murhasi seitsemän-
kymmentä veljeänsä, JerubBaalin
poikaa, yhden kiven päällä. Mut-
ta Jotam, nuorin JerubBaalin po-
jista jäi; sillä hän kätki itsensä.
6. Ja kaikki päämiehet Sikemistä
ja koko Millon huone kokoontui-
vat, ja menivät ja asettivat Abi-
melekin kuninkaaksi korkian
tammen tykönä*, joka Sikemissä
on.
7. Kuin tämä sanottiin Jotamille,
meni hän pois ja seisoi Ge-
risimin vuoren kukkulalla*, korotti
äänensä ja huusi ja sanoi heille:
kuulkaat minua, te Sikemin
päämiehet, että Jumala myös
kuulis teitä:
8. II. Puut menivät kerran yksi-
mielisesti voitelemaan itsellensä
kuningasta ja sanoivat öljypuulle:
ole meidän kuninkaamme.
9. Mutta öljypuu vastasi heitä:
pitääkö minun luopuman liha-
vuudestani, jolla (a) sekä jumalia
ja myös ihmisiä minussa kunnioi-
tetaan, ja menemän ja korotta-
man itseni puiden ylitse?
10. Niin puut sanoivat fi-
kunapuulle: tule sinä ja ole mei-
dän kuninkaamme.
11. Mutta fikunapuu sanoi heille:
pitääkö minun luopuman ma-
keudestani ja parhaasta hedel-
mästäni, ja menemän ja korot-
