BIBLIA 1776 ESIPUHEILLA - page 495

JOSUAN KIRJA
494
takaa ajoivat.
21. Kuin Josua ja koko Israel
näkivät, että väijyjät voittivat
kaupungin ja että savu nousi
kaupungista, palasivat he ja löi-
vät Ain miehet.
22. Ja jotka kaupungissa olivat,
menivät ulos heitä vastaan, niin
he tulivat keskelle Israelia mo-
lemmilta puolilta; ja he löivät
heitä siihenasti ettei yhtään
heistä elämään jäänyt, eikä
myös päässyt pois.
23. Ja Ain kuninkaan ottivat he
elävänä kiinni ja veivät hänen
Josuan tykö.
24. Ja kuin Israel oli lyönyt kuo-
liaaksi kaikki Ain asujat kedolla
ja korvessa, johonka he heitä
ajoivat takaa, ja he lankesivat
kaikki miekan terällä, siihenasti
että he loppuivat; niin koko Isra-
el palasi Aihin ja löi kaiken sen
miekan terällä.
25. Ja kaikki ne, jotka lankesivat
sinä päivänä sekä miehistä että
vaimoista, heitä oli kaksitoista-
kymmentä tuhatta, kaikki Ain
kansa.
26. Ja ei Josua kättänsä vetänyt
puoleensa, jolla hän oli ojenta-
nut keihään, siihenasti kuin hän
oli tappanut kaikki Ain asuvaiset.
27. II. Mutta kaupungin karjan ja
saaliin jakoi Israel keskenänsä,
Herran sanan jälkeen, niinkuin
hän oli käskenyt Josualle.
28. Ja Josua poltti Ain ja teki
siitä kiviraunion ijankaikkiseksi,
joka vielä autiona on tähän päi-
vään asti.
29. Ja antoi hirttää Ain kunin-
kaan puuhun ehtoosen asti; ja
kuin päivä oli laskenut, käski
hän ottaa hänen ruumiinsa
puusta pois*, ja he heittivät sen
kaupungin portin eteen ja koko-
sivat suuren kiviraunion hänen
päällensä, joka siellä on vielä
nyt tähän päivään asti.
30. III. Silloin rakensi Josua Her-
ralle Israelin Jumalalle alttarin
Ebalin vuorella,
31. Niinkuin Moses Herran palve-
lia Israelin lapsille käskenyt oli,
niinkuin Moseksen lakikirjassa
kirjoitettu on: alttarin kokonaisis-
ta kivistä, joihinka ei ole rauta
sattunut*. Ja he uhrasivat Her-
ralle sen päällä polttouhria ja
kiitosuhria.
32. Ja hän kirjoitti siellä kiviin
sen lain muodon, jonka Moses
Israelin lapsille kirjoittanut oli.
1...,485,486,487,488,489,490,491,492,493,494 496,497,498,499,500,501,502,503,504,505,...2932
Powered by FlippingBook