DANIEL
1820
turkos, hänen kasvonsa kuin pit-
käisen tuli, hänen silmänsä niin-
kuin tulisoitot, hänen käsivarten-
sa ja jalkansa niinkuin kiiltävä
vaski, ja hänen puheensa ääni
niinkuin suuri hyminä.
7. Ja minä Daniel näin sen näyn
yksinäni, ja ne miehet, jotka mi-
nun tykönäni olivat, ei sitä näh-
neet*; kuitenkin tuli suuri pelko
heidän päällensä, että he pake-
nivat ja lymyttivät heitänsä.
8. Ja minä jäin yksinäni, ja näin
tämän suuren näyn, ja ei mi-
nuun mitään väkeä jäänyt; ja
minä tulin sangen rumaksi, ja ei
minussa enää väkeä ollut.
9. Ja minä kuulin hänen pu-
heensa äänen; ja kuin minä kuu-
lin hänen puheensa äänen, pu-
tosin minä näännyksiin kasvoille-
ni, ja minun kasvoni olivat maa-
han päin.
10. II. Ja katso, yksi käsi tarttui
minuun, ja autti minua ylös pol-
villeni ja minun kätteni päälle,
11. Ja sanoi minulle: Daniel, si-
nä otollinen mies, ota näistä
sanoista vaari, joita minä sinun
kanssas puhun, ja ojenna itses
seisomaan, sillä minä olen sinun
tykös nyt lähetetty. Ja kuin hän
tämän sanan minun kanssani
puhui, ojensin minä itseni ja va-
pisin.
12. Ja hän sanoi minulle: älä
pelkää, Daniel, sillä siitä ensi-
mäisestä päivästä, kuin sinä sy-
dämestäs pyysit tietää, ja vaiva-
sit sinuas sinun Jumalas edessä,
ovat sinun sanas kuullut; ja mi-
nä olen tullut sinun sanais täh-
den.
13. Mutta Persian valtakunnan
päämies on ollut minua vastaan
yhden päivän kolmattakymmentä;
ja katso, Mikael*, yksi niistä
ylimmäisistä päämiehistä, tuli
minun avukseni; niin minä pysyin
siellä Persian kuningasten tykö-
nä.
14. Mutta nyt minä tulen neu-
vomaan sinua, kuinka sinun kan-
salles viimeisinä aikoina tapah-
tuu; sillä näky pitää tapahtuman
hetken ajan perästä.
15. Ja kuin hän näitä minun
kanssani puhui, käänsin minä
kasvoni maahan päin, ja olin
ääneti.
16. Ja katso, yksi ihmisen muo-
toinen rupesi minun huuliini, niin
minä avasin suuni ja puhuin, ja
sanoin sille, joka seisoi minun
