P. JOHANNEKSEN TEOLOGIN ILMESTYS
kristikunnassa peräti kadottavat. Me näemme siis tästä selkiästi, kuinka
kauhia pahennus ja puuttumus on ennen meidän aikojamme ollut, koska
kristikunta kuitenkin parhain olevan luultiin: että meidän aikamme sen
suhteen olis kultaiseksi vuodeksi luettava. Etkös luule pakanain siitä
pahentuneen ja kristityt vastahakoisena, ilkiänä ja riiteleväisenä kansana
pitäneen?
Tämä kappale: (minä uskon yhden pyhän kristillisen seurakunnan) on
niin hyvin uskonkappale kuin muutkin, jonka tähden ei järki taida sitä
tuta; vaikka vielä kaikki nenälasit sen päälle pantaisiin, kyllä perkele sen
pahennuksella ja eriseuralla peittää taitaa, niin että sinun pitää siitä
pahentuman. Jumala myös taitaa kaikkinaisella virheellä ja
puuttumuksella sen salata, että sinä siitä hokariksi tulet ja väärin siitä
tuomitset. Ei se tahdo näyttää, vaan uskottaa; mutta usko on niistä, joita
ei nähdä, Hebr.11:1. Ja hän laulaa Herransa kanssa myös tätä virttä:
autuas on se, joka ei pahene minussa. Kristitty on kyllä itsellensä
salattu, niin ettei hän omaa pyhyttänsä ja hyviä tapojansa näe, vaan
näkee ainoasti kaikkia vikoja ja saastaisuutta itsessänsä: ja sinä olet
viisas olevinas ja tahdot nähdä kristikunnan sokialla järjelläs ja
saastaisilla silmilläs.
Tärkeimmästi: meidän pyhyytemme on taivaassa, kussa Kristus on, ei
silmäin edessä tässä maailmassa, niin kuin myytävä kalu turulla. Sen
tähden anna pahennuksen, eriseuran, väärän opin ja puuttumukset olla,
ja tehdä mitä he voivat: kuin evankeliumin sana ainoasti meidän
tykönämme puhtaana pysyy, ja me siitä paljo pidämme ja sitä
rakastamme, niin meidän pitää tietämän, että Kristus on meidän
kanssamme ja tykönämme, jos vielä kaikkein nurjimmasti käy. Niin kuin
me tässä kirjassa näemme, että Kristus kaikkein vaivain, petoin ja pahain
enkelitten seassa on kuitenkin pyhäinsä kanssa ja tykönä, ja saa viimein
voiton.
