BIBLIA 1776 alaviitteineen ilman apokryfikirjoja - page 5299

P. JOHANNEKSEN TEOLOGIN ILMESTYS 
taitavat tämän kyllä todistaa. Sillä pitkäksi tulis kaikkia luetella ja
osoittaa.
9 ja 10 luvussa alkaa täysi tuska, jonka suhteen sekä ruumiilliset, että
hengelliset vaivat, joista tähän asti puhuttu on, ovat ainoastaan leikki
olleet. Niin kuin enkeli 8 luvan lopulla itse tiettäväksi tekee: kolme
valitushuutoa pitää tuleman, jotka huudot ne muut kolme enkeliä,
nimittäin viides, kuudes ja seitsemäs pitää toimittaman, ja sillänsä
maailma on loppuva. Tässä tulevat sekä hengelliset ja ruumiilliset vainot
kokoon, joita pitää kolme oleman: ensimmäinen suuri, toinen suuri ja
kolmas kaikkein suurin.
On siis ensimäinen valitushuuto viides enkeli, Arius, se suuri väärä
opettaja ja hänen kansoillisensa, jotka niin julmasti ovat kristikuntaa
koko maailmassa vaivanneet, että teksti tässä sanoo: hurskaat ihmiset
olisivat ennen kuolleet kuin senkaltaista nähneet, ja piti kuitenkin
näkemän ja ei kuoleman 9:6. Ja, hän sanoo: enkeli helvetistä, joka
hävittäjäksi kutsutaan, on heidän kuninkaansa v.11, niin kuin hän tahtois
sanoa: itse perkele heitä ajaa. Sillä ei ole he ainoasti hengellisesti, vaan
myös ruumiillisesti miekalla oikeita kristityitä vainonneet. Lue kirjoituksia
Ariolaisten menoista, niin sinä kyllä tämän kuvan ja sanat ymmärtää
taidat.
Toinen valitushuuto on kuudes enkeli, tuo häpeemätöin Mahomet
joukkonsa Sarasenilaisten kanssa, jotka molemmat opetuksellansa ja
miekallansa ovat kristikuntaa paljon vainonneet. Sitte myös sen enkelin
kanssa, (että tämä valitushuuto sitä suuremmaksi tulis,) tulee väkevä
enkeli taivaan kaarella ja karvaalla kirjalla: se on pyhä paavikunta
suuren hengellisyytensä paisteella, jotka templin säädyillänsä mittaavat
ja käsittävät, sysäävät kuorin siitä ulos ja asettavat sen siaan kirkon
hahmon, eli ulkonaisen pyhyyden.
11 ja 12 luvussa tuodaan edes senkaltaisten pahain vaivain seassa kaksi
lohdutuskuvaa: yksi kahdesta saarnaajasta ja toinen raskaasta vaimosta,
joka poikalapsen ilman lohikärmeen suosiota synnyttää. Joka aavistaa,
että muutamat hyvät opettajat ja kristityt pitää vielä sittenkin oleman,
1...,5289,5290,5291,5292,5293,5294,5295,5296,5297,5298 5300,5301,5302,5303,5304,5305,5306,5307,5308,5309,...5444
Powered by FlippingBook