BIBLIA 1776 alaviitteineen ilman apokryfikirjoja - page 3013

JEREMIA
sen tähden on tämä teille tapahtunut.
4. Ja nyt katso, minä olen sinun tänäpänä päästänyt kahleista, joilla
sinun kätes olivat sidotut. Jos sinulle kelpaa mennä minun kanssani
Babeliin, niin tule, minä tahdon katsoa sinun parastas; ja jollet sinä
tahdo tulla minun kanssani Babeliin, niin anna olla: katso, siellä on
sinulle koko maa edessäs: kussa sinä luulet itselles hyvän olevan ja
sinulle kelpaa, niin mene sinne.
5. Sillä tästedes ei ole enään yhtään palausta, sen tähden sinä mahdat
palata Gedalian Ahikamin pojan, Saphanin pojan, tykö, jonka Babelin
kuningas on pannut Juudan kaupunkein päälle, ja asu hänen tykönänsä
kansan seassa, eli mene sinne, mihinkä sinulle parahin kelpaa. Ja
huovinhaltia antoi hänelle evästä ja lahjoja, ja antoi hänen mennä.
II. 6. Niin tuli Jeremia Gedalian Ahikamin pojan tykö Mitspaan, ja asui
hänen tykönänsä kansan seassa, joka vielä maalle jäänyt oli.
7. Kuin kaikki sodanpäämiehet, jotka kedolla olivat sotaväkensä kanssa,
saivat kuulla, että Babelin kuningas oli pannut Gedalian Ahikamin pojan
maata hallitsemaan, ja että hän oli jättänyt hänen kanssansa sekä
miehiä että vaimoja, lapsia ja pienimpiä, joita ei viety Babeliin;
8. Tulivat Gedalian tykö Mitspaan Ismael Netanjan poika, Johanan ja
Jonatan Karean pojat, ja Seraja Tanhumetin poika, ja Ephain pojat
Netophatista, Jesania Maakatin poika, he ja heidän miehensä.
2 Kun. K.25:23. Kuin kaikki sotajoukkoin päämiehet ja muut kuulivat
Babelin kuninkaan korottaneen Gedalian, tulivat he Gedalian tykö
Mitspaan: Ismael Netanian poika, ja Johanan Karean poika, ja Seraja
Tanhumetin Netophatilaisen poika, ja Jaasanja Maakatin poika,
miehinensä.
9. Ja Gedalia Ahikamin poika, Saphanin pojan, teki heille ja heidän
miehillensä valan ja sanoi: älkäät peljätkö olla Kaldealaisille alamaiset,
pysykäät maassa ja olkaat Babelin kuninkaalle alamaiset, niin te
menestytte.
1...,3003,3004,3005,3006,3007,3008,3009,3010,3011,3012 3014,3015,3016,3017,3018,3019,3020,3021,3022,3023,...5444
Powered by FlippingBook