BIBLIA 1776 AlAVIITTEINEEN APOKRYFEILLÄ - page 5868

ENSIMMÄINEN MAKKABEALAISTEN KIRJA
hukuttamaan.
7. Tästä puheesta sai kansa lohdutuksen jälleen, vahvistuivat, ja
vastasivat ja huusivat:
8. Sinun pitää oleman meidän päämiehemme Juudaan ja Jonatanin
sinun veljes siassa, sotimaan vihollisia vastaan.
9. Ja me tahdomme olla sinulle kuuliaiset niissä kaikissa, joita sinä
meille käsket.
10. Niin kutsui Simon sotaväen yhteen, ja antoi käskyn, että Jerusalemin
muurit olisivat äkisti paratut, ja kaupunki tulis ympärinsä hyvin turvatuksi
ja vahvistetuksi,
11. Ja lähetti Jonatanin Absalomin pojan sotajoukon kanssa Joppeen; ja
Jonatan ajoi viholliset ulos Jopesta ja omisti kaupungin.
12. Silloin meni Tryphon ulos Ptolomaidista suurella sotaväellä, ja aikoi
mennä Juudeaan, ja vei Jonatanin vankina myötänsä.
13. Mutta Simon kävi häntä vastaan, ja asetti leirinsä lakialle kedolle
lähes Addusta.
14. Mutta kuin Tryphon ymmärsi, että Simon veljensä Jonatanin siaan oli
tullut päämieheksi, ja ajatteli tapella hänen kanssansa, lähetti hän sanan
Simonille ja antoi hänelle sanoa:
15. Minä olen Jonatanin pitänyt kiinni rahan tähden, jonka hän virkansa
puolesta on kuninkaalle velkaa.
16. Jos sinä tahdot lähettää minulle sata leiviskää hopiaa, ja antaa kaksi
hänen poikaansa pantiksi, ettei hän meidän tyköämme pakenisi pois,
eikä asettelisi itsiänsä meitä vastaan, kuin hän vallallensa pääsee, niin
minä tahdon hänen irralle päästää, ja sinulle antaa.
17. Vaikka Simon ymmärsi sen kaiken olevan petoksen, kuitenkin hän
niin toimitti, että raha ja lapset tulivat Tryphonille lähetetyksi, ettei kansa
olisi hänen ylitsensä valittanut ja sanonut:
18. Jonatanin täytyi sen tähden hukkua, ettei hän tahtonut häntä
lunastaa.
19. Sen tähden lähetti hän hänelle ne lapset ja sata leiviskää hopiaa.
Mutta Tryphon ei pitänyt lupaustansa, eikä Jonatania irralle päästänyt.
1...,5858,5859,5860,5861,5862,5863,5864,5865,5866,5867 5869,5870,5871,5872,5873,5874,5875,5876,5877,5878,...5988
Powered by FlippingBook