BIBLIA 1776 AlAVIITTEINEEN APOKRYFEILLÄ - page 5857

ENSIMMÄINEN MAKKABEALAISTEN KIRJA
20. Siihen aikaan kokosi Jonatan väkensä Juudean maalla,
omistaaksensa Jerusalemin linnaa jälleen, ja antoi sen eteen panna
rakennukset ja sota­aseet.
21. Niin muutamat luopuneista menivät kuningas Demetriuksen tykö, ja
kantoivat Jonatanin päälle, ja sanoivat, että hän oli linnan piirittänyt.
22. Silloin vihastui kuningas suuresti ja meni kiiruusti Ptolomaidiin, ja
kirjoitti Jonatanille, ettei hän linnaa olisi ahdistanut, mutta kohta tullut
hänen tykönsä Ptolomaidiin; siellä hän tahtoi häntä muutamista asioista
puhutella.
23. Mutta kuin tämä sana tuli Jonatanille, antoi hän linnan olla
piiritettynä, ja valitsi muutamia vanhimmista Israelissa ja papeista, jotka
häntä seuraaman piti, ja nousi ja antoi itsensä hengenvaaraan,
24. Ja otti monta kallista kappaletta myötänsä, kullasta, hopiasta ja
vaatteista, ja meni Ptolomaidiin kuninkaan tykö, ja löysi armon ja
ystävyyden hänen tykönänsä.
25. Kuin siis ne, jotka hänen kansastansa luopuneet olivat, kantelivat
hänen päällensä,
26. Piti kuningas hänen kunniassa, niinkuin hän myös ennenkin pidetty
oli, ja teki hänelle suuren kunnian kaikkein päämiestensä edessä,
27. Ja vahvisti hänen ylimmäisen papin virkaan ja kaikkinaiseen muuhun
kunniaan, joka hänellä siihen päivään asti oli ollut, ja piti hänen
ylimmäisenä ystävänänsä.
28. Jonatan rukoili myös kuningasta, että hän kaiken Juudean ja ne
kolme kihlakuntaa Samariassa ja Galileassa olis antanut verotoinna olla,
ja lupasi hänelle sen vapauden edestä kolmesataa leiviskää kultaa.
1 Makk.10:29. Tämän teidän uskollisuutenne me tahdomme maksaa, ja
keventää teiltä monet taakat ja antaa enempi vapautta, ja armoa tehdä.
1 Makk.10:30. Ja nyt minä annan kaikille Juudalaisille veron vapaaksi,
suolatullin, kruunun teon, kolmannen mitan jyvistä ja puolen
kaikkinaisesta puiden hedelmästä, joka minulle tulis; tämän kuorman
alta pitää tästedes Juudan maa ja ne kolme kihlakuntaa, jotka siihen
lisätyt ovat Samariasta ja Galileasta, aina vapaat oleman;
1...,5847,5848,5849,5850,5851,5852,5853,5854,5855,5856 5858,5859,5860,5861,5862,5863,5864,5865,5866,5867,...5988
Powered by FlippingBook