33/38 ALAVIITTEINEEN - page 1342

Ensimmäinen kuningasten kirja
1341
niinkuin kaksi pientä
vuohilaumaa, mutta aramilaiset
täyttivät maan.
28. Silloin Jumalan mies astui
Israelin kuninkaan eteen ja
sanoi: Näin sanoo Herra:
Sentähden, että aramilaiset
ovat sanoneet: 'Herra on
vuorijumala eikä laaksojumala',
annan minä koko tämän
suuren lauman sinun käsiisi,
tullaksenne tietämään, että
minä olen Herra.
29. Ja he olivat leiriytyneinä
vastakkain seitsemän päivää.
Seitsemäntenä päivänä sukeutui
taistelu, ja israelilaiset
surmasivat aramilaisia
satatuhatta jalkamiestä yhtenä
päivänä.
30. Jäljellejääneet pakenivat
Afekiin, kaupunkiin. Ja muuri
kaatui kahdenkymmenen
seitsemän tuhannen
jäljellejääneen miehen päälle.
Mutta Benhadad pakeni, tuli
kaupunkiin ja juoksi huoneesta
huoneeseen.
1. Kun. 22:25 Miika vastasi:
Sen saat nähdä sinä päivänä,
jona kuljet huoneesta
huoneeseen piiloutuaksesi.
31. Silloin hänen palvelijansa
sanoivat hänelle: Katso, me
olemme kuulleet, että Israelin
heimon kuninkaat ovat laupiaita
kuninkaita. Pankaamme säkit
lanteillemme ja nuorat päämme
ympärille ja antautukaamme
Israelin kuninkaalle; ehkä hän
jättää sinut henkiin.
32. Ja he käärivät säkit
lanteilleen ja panivat nuorat
päänsä ympärille ja tulivat
Israelin kuninkaan luo ja
sanoivat: Palvelijasi Benhadad
sanoo: 'Salli minun elää.' Hän
sanoi: Vieläkö hän elää? Hän
on minun veljeni.
33. Niin miehet katsoivat sen
hyväksi enteeksi, tarttuivat
kiiruusti hänen sanaansa ja
sanoivat: Benhadad on sinun
veljesi. Hän sanoi: Menkää ja
noutakaa hänet. Silloin
Benhadad antautui hänelle, ja
hän antoi hänen nousta
vaunuihinsa.
34. Ja Benhadad sanoi hänelle:
Kaupungit, jotka minun isäni
otti sinun isältäsi, minä annan
takaisin. Laita itsellesi
1...,1332,1333,1334,1335,1336,1337,1338,1339,1340,1341 1343,1344,1345,1346,1347,1348,1349,1350,1351,1352,...5896
Powered by FlippingBook