33/38 ALAVIITTEINEEN - page 1326

Ensimmäinen kuningasten kirja
1325
olet sanonut. Mutta leivo
minulle ensin pieni kaltiainen ja
tuo se minulle. Leivo sitten
itsellesi ja pojallesi.
14. Sillä näin sanoo Herra,
Israelin Jumala: Jauhot eivät
lopu ruukusta, eikä öljyä ole
puuttuva astiasta siihen
päivään asti, jona Herra antaa
sateen maan päälle.
15. Niin hän meni ja teki,
niinkuin Elia oli sanonut. Ja
hänellä sekä myös Elialla ja
vaimon perheellä oli syötävää
pitkäksi aikaa.
Matt. 10:40 Joka ottaa tykönsä
teidät, se ottaa tykönsä minut;
ja joka ottaa minut tykönsä,
ottaa tykönsä hänet, joka on
minut lähettänyt.
16. Jauhot eivät loppuneet
ruukusta, eikä öljyä puuttunut
astiasta, sen Herran sanan
mukaan, jonka hän oli Elian
kautta puhunut.
17. Sen jälkeen vaimon, talon
emännän, poika sairastui; ja
hänen tautinsa kävi hyvin
kovaksi, niin ettei hänessä
enää ollut henkeä.
18. Silloin vaimo sanoi Elialle:
Mitä minulla on tekemistä
sinun kanssasi, Jumalan mies?
Sinä olet tullut minun luokseni
saattamaan minun pahat tekoni
muistoon ja tuottamaan
kuoleman minun pojalleni.
Luuk. 5:8 Kun Simon Pietari
sen näki, lankesi hän
Jeesuksen polvien eteen ja
sanoi: Mene pois minun
tyköäni, Herra, sillä minä olen
syntinen ihminen.
19. Mutta hän sanoi hänelle:
Anna poikasi minulle. Ja hän
otti tämän hänen sylistään ja
vei hänet yliskammioon, jossa
asui, ja pani hänet
vuoteellensa.
20. Ja hän huusi Herraa ja
sanoi: Herra, minun Jumalani,
oletko tehnyt niin pahoin tätä
leskeä kohtaan, jonka vieraana
minä olen, että olet surmannut
hänen poikansa?
21. Sitten hän ojentautui pojan
yli kolme kertaa, huusi Herraa
ja sanoi: Herra, minun
Jumalani, anna tämän pojan
sielun tulla häneen takaisin.
1...,1316,1317,1318,1319,1320,1321,1322,1323,1324,1325 1327,1328,1329,1330,1331,1332,1333,1334,1335,1336,...5896
Powered by FlippingBook