33_38_jakeeton_luvuton - page 1397

1396 
Matteuksen evankeliumi
sanoi: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt;
kuulkaa häntä." Kun opetuslapset sen kuulivat, lankesivat he kas-
voilleen ja peljästyivät kovin. Niin Jeesus tuli heidän tykönsä, koski
heihin ja sanoi: "Nouskaa, älkääkä peljätkö." Ja kun he nostivat
silmänsä, eivät he nähneet ketään muuta kuin Jeesuksen yksinään.
Ja heidän kulkiessaan alas vuorelta Jeesus varoitti heitä sanoen:
"Älkää kenellekään kertoko tätä näkyä, ennenkuin Ihmisen Poika on
noussut kuolleista." Ja hänen opetuslapsensa kysyivät häneltä sa-
noen: "Miksi sitten kirjanoppineet sanovat, että Eliaan pitää tulla
ensin?" Jeesus vastasi ja sanoi: "Elias tosin tulee ja asettaa kaikki
kohdalleen. Mutta minä sanon teille, että Elias on jo tullut. Mutta
he eivät tunteneet häntä, vaan tekivät hänelle, mitä tahtoivat. Sa-
moin myös Ihmisen Poika saa kärsiä heiltä." Silloin opetuslapset
ymmärsivät hänen puhuneen heille Johannes Kastajasta. Ja kun he
saapuivat kansan luo, tuli hänen tykönsä muuan mies, polvistui hä-
nen eteensä ja sanoi: "Herra, armahda minun poikaani, sillä hän
on kuunvaihetautinen ja kärsii kovin; usein hän kaatuu, milloin tu-
leen, milloin veteen. Ja minä toin hänet sinun opetuslastesi tykö,
mutta he eivät voineet häntä parantaa." Niin Jeesus vastasi ja sa-
noi: "Voi sinä epäuskoinen ja nurja sukupolvi, kuinka kauan minun
täytyy olla teidän kanssanne? Kuinka kauan kärsiä teitä? Tuokaa
hänet tänne minun tyköni." Ja Jeesus nuhteli riivaajaa, ja se lähti
pojasta, ja poika oli siitä hetkestä terve. Sitten opetuslapset meni-
vät Jeesuksen tykö eriksensä ja sanoivat: "Miksi emme me voineet
ajaa sitä ulos?" Niin hän sanoi heille: "Teidän epäuskonne tähden;
sillä totisesti minä sanon teille: jos teillä olisi uskoa sinapinsie-
menenkään verran, niin te voisitte sanoa tälle vuorelle: 'Siirry täältä
tuonne', ja se siirtyisi, eikä mikään olisi teille mahdotonta." Mutta
tätä lajia ei saa lähtemään ulos muulla kuin rukouksella ja paastol-
la. Ja kun he yhdessä vaelsivat Galileassa, sanoi Jeesus heille:
"Ihmisen Poika annetaan ihmisten käsiin, ja he tappavat hänet, ja
kolmantena päivänä hän nousee ylös." Ja he tulivat kovin murheel-
lisiksi. Ja kun he saapuivat Kapernaumiin, tulivat temppeliveron kan-
tajat Pietarin luo ja sanoivat: "Eikö teidän opettajanne maksa
1...,1387,1388,1389,1390,1391,1392,1393,1394,1395,1396 1398,1399,1400,1401,1402,1403,1404,1405,1406,1407,...2070
Powered by FlippingBook