33_38_jakeeton_luvuton - page 1274

1273 
Daniel
rukaisten, niin te saatatte minun pääni vaaraan kuninkaan edessä.
Silloin Daniel sanoi katsastajalle, jonka hoviherrain päällikkö oli
määrännyt pitämään silmällä Danielia, Hananjaa, Miisaelia ja Asar-
jaa: Koettele palvelijoitasi kymmenen päivää, ja annettakoon meille
vihannesruokaa syödäksemme ja vettä juodaksemme. Sitten tarkas-
tettakoon sinun edessäsi, miltä me näytämme ja miltä näyttävät ne
nuorukaiset, jotka syövät kuninkaan pöydän ruokaa; ja tee sitten
palvelijoillesi sen mukaan, mitä silloin havaitset. Ja hän kuuli heitä
tässä asiassa ja koetteli heitä kymmenen päivää. Mutta kymmenen
päivän kuluttua havaittiin heidät muodoltaan kauniimmiksi ja ruu-
miiltaan lihavammiksi kuin yksikään niistä nuorukaisista, jotka söivät
kuninkaan pöydän ruokaa. Ja niin katsastaja jätti pois heille mää-
rätyn ruuan ja heidän juotavansa viinin ja antoi heille vihannesruo-
kaa. Ja Jumala antoi näille neljälle nuorukaiselle taidon käsittää
kaikki kirjoitukset ja kaiken viisauden; ja Daniel ymmärsi myös kaik-
kinaiset näyt ja unet. Kun sitten ne päivät olivat kuluneet, joiden
jälkeen kuningas oli käskenyt tuoda heidät esiin, niin hoviherrain
päällikkö toi heidät Nebukadnessarin eteen. Kun nyt kuningas kes-
kusteli heidän kanssaan, ei ollut heidän joukossansa yhtäkään Da-
nielin, Hananjan, Miisaelin ja Asarjan vertaista. Niin he tulivat kunin-
kaan palvelijoiksi. Ja kaikissa viisautta ja ymmärrystä vaativissa asi-
oissa, joita kuningas heiltä kyseli, hän havaitsi heidät kymmentä
vertaa etevämmiksi kuin kaikki tietäjät ja noidat, mitä koko hänen
valtakunnassaan oli. Ja Daniel oli siellä kuningas Kooreksen en-
simmäiseen vuoteen asti.
Nebukadnessarin toisena hallitusvuotena näki Nebukadnessar unia,
ja hänen mielensä oli levoton eikä hän enää saanut unta. Silloin
kuningas käski kutsua tietäjät ja noidat, velhot ja kaldealaiset il-
moittamaan kuninkaalle hänen unensa; ja he tulivat ja astuivat ku-
ninkaan eteen. Ja kuningas sanoi heille: Minä olen nähnyt unen, ja
mieleni on levoton, kunnes saan tietää sen unen. Silloin kaldealai-
set puhuivat kuninkaalle araminkielellä: Eläköön kuningas iankaikki-
sesti! Sano uni palvelijoillesi, niin me ilmoitamme sen selityksen.
Kuningas vastasi ja sanoi kaldealaisille: Tämä minun sanani on pe-
1...,1264,1265,1266,1267,1268,1269,1270,1271,1272,1273 1275,1276,1277,1278,1279,1280,1281,1282,1283,1284,...2070
Powered by FlippingBook