33_38_jakeeton_luvuton - page 1247

1246 
Hesekiel
kin sinulle: autioksi tulet sinä, Seirin vuori, samoin koko Edom kaik-
kinensa. Ja niin he tulevat tietämään, että minä olen Herra.
Ja sinä, ihmislapsi, ennusta Israelin vuorista ja sano: Israelin vuo-
ret, kuulkaa Herran sana: Näin sanoo Herra, Herra: Koska vihollinen
on sanonut teistä: 'Kas niin!' ja: 'Ikuiset kukkulat ovat tulleet meille
perinnöksi', sentähden ennusta ja sano: Näin sanoo Herra, Herra:
Koska - niin, koska teitä on hävitetty ja poljettu joka taholta, että
joutuisitte muiden kansain omaisuudeksi, ja koska te olette joutu-
neet pahain kielten ja kansan panettelun alaisiksi, sentähden, Israe-
lin vuoret, kuulkaa Herran, Herran sana: Näin sanoo Herra, Herra
vuorille ja kukkuloille, puronotkoille ja laaksoille, autioille raunioille
ja hyljätyille kaupungeille, jotka ovat joutuneet saaliiksi ja pilkaksi
muille kansoille, mitä ympärillä on. Sentähden sanoo Herra, Herra
näin: Totisesti, kiivauteni tulessa minä puhun muita kansoja vastaan
ja koko Edomia vastaan, jotka ovat kaikesta sydämestään iloiten ja
sielu täynnä ylenkatsetta ottaneet omakseen minun maani karkoit-
taaksensa siitä ihmiset ja ryöstääksensä sen. Sentähden ennusta
Israelin maasta ja sano vuorille ja kukkuloille, puronotkoille ja laak-
soille: Näin sanoo Herra, Herra: Katso, kiivaudessani ja vihassani
minä puhun, koska teidän täytyy kärsiä pakanakansain pilkkaa.
Sentähden, näin sanoo Herra, Herra: Minä kohotan käteni: totisesti
saavat pakanakansat, jotka teidän ympärillänne ovat, itse kärsiä
oman pilkkansa. Mutta te, Israelin vuoret, teette lehvänne ja kan-
natte hedelmänne minun kansalleni Israelille, sillä he ovat aivan lä-
hellä, ovat tulossa. Sillä katso, minä tulen teidän tykönne ja kään-
nyn teidän puoleenne, ja teidät viljellään ja teihin kylvetään. Ja mi-
nä lisään teille ihmisiä runsaasti - kaiken Israelin heimon kokonan-
sa - ja kaupungit asutetaan ja rauniot rakennetaan. Ja minä lisään
teille ihmisiä ja karjaa runsaasti, ja ne lisääntyvät ja ovat hedelmäl-
liset. Minä teen teidät asutuiksi, niinkuin olitte muinaisina päivinän-
ne, ja teen hyvää vielä enemmän kuin alkuaikoinanne. Ja te tulette
tietämään, että minä olen Herra. Minä annan teidän kukkuloillanne
kulkea ihmisten, kansani Israelin; ja he ottavat sinut omaksensa, ja
sinä tulet heille perintöosaksi, ja sinä et enää tästälähin riistä hei-
1...,1237,1238,1239,1240,1241,1242,1243,1244,1245,1246 1248,1249,1250,1251,1252,1253,1254,1255,1256,1257,...2070
Powered by FlippingBook