33_38_jakeeton_luvuton - page 1222

1221 
Hesekiel
kulutettavaksi sinut annetaan, sinun veresi on oleva keskellä maata,
ei sinua enää muisteta. Sillä minä, Herra, olen puhunut.
Ja minulle tuli tämä Herran sana: Sinä, ihmislapsi, etkö tuomitse,
etkö tuomitse verivelkojen kaupunkia? Tee sille tiettäväksi kaikki
sen kauhistukset ja sano: Näin sanoo Herra, Herra: Voi kaupunkia,
joka on vuodattanut keskuudessaan verta, että tulisi sen aika, ja
tehnyt itselleen kivijumalia, että se siitä saastuisi! Verestäsi, jonka
olet vuodattanut, sinä olet tullut vikapääksi, ja kivijumalistasi, jotka
olet tehnyt, sinä olet saastunut; sinä olet jouduttanut päiviäsi ja
olet vuottesi määrään päässyt. Sentähden minä annan sinut pa-
kanain häväistäväksi ja kaikkien maitten pilkaksi. Läheiset ja kaukai-
set pilkkaavat sinua, jonka nimi on saastutettu ja jossa on häm-
minkiä paljon. Katso, Israelin ruhtinaat sinussa luottavat kukin
omaan käsivarteensa vuodattaaksensa verta. Isää ja äitiä sinussa
ylenkatsotaan, muukalaiselle sinun keskelläsi tehdään väkivaltaa,
orpoa ja leskeä sinussa sorretaan. Mikä on minulle pyhitettyä, sitä
sinä halveksit, minun sapattini sinä rikot. Sinussa on niitä, jotka
panettelevat vuodattaaksensa verta. Uhrivuorilla sinussa syödään.
Ilkitöitä sinun keskelläsi tehdään. Isän häpy sinussa paljastetaan.
Naiselle, joka on saastainen kuukautistilansa tähden, tehdään si-
nussa väkivaltaa. Toinen harjoittaa kauhistusta toisensa vaimon
kanssa, mies saastuttaa sukurutsauksessa miniänsä, mies tekee si-
nussa väkivaltaa sisarelleen, isänsä tyttärelle. Sinussa otetaan lah-
juksia veren vuodattamiseksi, sinä otat korkoa ja voittoa, kiskot vä-
kivaltaisesti lähimmäistäsi, mutta minut sinä unhotat, sanoo Herra,
Herra. Mutta katso, minä lyön käsiäni yhteen sinun väärän voittosi
tähden, jota olet hankkinut, ja sinun verivelkojesi tähden, joita kes-
kuudessasi on. Kestääköhän rohkeutesi, pysyvätköhän kätesi lujina
niinä päivinä, joina minä sinulle teen, minkä teen? Minä, Herra, olen
puhunut, ja minä teen sen. Minä hajotan sinut pakanain sekaan ja
sirotan sinut muihin maihin ja poistan sinusta saastaisuutesi. Sinä
tulit saastaiseksi oman itsesi tähden kansojen silmissä, mutta sinä
tulet tietämään, että minä olen Herra. Ja minulle tuli tämä Herran
sana: Ihmislapsi, Israelin heimo on kuonaksi tullut. He ovat kaikki
1...,1212,1213,1214,1215,1216,1217,1218,1219,1220,1221 1223,1224,1225,1226,1227,1228,1229,1230,1231,1232,...2070
Powered by FlippingBook