HABAKUK
1898
14. Jospa sinä vielä kiroisit pään
valtikkaa kylinensä! jotka tulevat
niinkuin tuulispää minua hajoit-
tamaan, ja iloitsevat niinkuin he
olisivat köyhän syöneet salaises-
ti.
15. Sinä ajoit hevosillas meressä
suurten vetten loassa.
16. III. Että minä sen kuulen, niin
minun sydämeni murehtii, minun
huuleni värisevät huudosta; mär-
kä on mennyt minun luihini, mi-
nä olen murheellinen minussani;
jospa minä saisin levätä vaivani
ajalla, kuin me menemme sen
kansan tykö, joka sotii meitä
vastaan.
17. Sillä ei fikunapuun pidä vi-
hoittaman eikä viinapuussa pidä
hedelmää oleman: öljypuiden työ
vilpistelee, ja ei pellot anna ela-
tusta; ja lampaat pitää pihatosta
karkoitettaman, eikä karjaa pidä
navetassa oleman.
18. Mutta minä iloitsen Herrassa,
ja riemuitsen Jumalassa minun
lunastajassani.
19. Herra, Herra on minun voi-
mani, joka asettaa minun jalkani
niinkuin peuran jalat*, ja vie mi-
nun korkialle, niin että minä soi-
tan kanteleitani.
Habakukin Kirjan loppu.
ZEPHANJA
Zephania on ollut propheta Je-
remian ajalla; sillä hän ennusti
kuningas Josian aikana, niinkuin
hän kirjan alussa sen osoittaa.
Sentähden ennustaa hän myös
sitä mitä Jeremiakin, nimittäin,
että Jerusalem ja Juudan kansa
piti hävitettämän ja vietämän
pois katoamattomuutensa täh-
den. Mutta ei hän nimitä Babelin
kuningasta, jonka heidät hävit-
tämän ja vankiuteen viemän piti,
niinkuin Jeremia tekee, vaan
muutoin sanoo Jumalan antavan
heidän päällensä tulla onnetto-
muuden ja tuskan, kääntääksen-
sä heitä katumukseen. Sillä ei
kaikki prophetat voineet saada
sitä kansaa uskomaan ja ajatte-
lemaan, että Jumala oli heidän
päällensä vihainen. He luottivat
aina siihen, että he olivat ja
kutsuttiin Jumalan kansaksi, ja
joka saarnasi Jumalan olevan
