BIBLIA 1776 ESIPUHEILLA - page 1765

HESEKIEL
1764
pelastaa Jakobin vangit, ja ar-
mahtaa koko Israelin huonetta,
ja kiivoitella minun pyhän nimeni
tähden.
26. Mutta heidän pitää kantaman
häväistyksensä ja rikoksensa,
joilla he ovat rikkoneet minua
vastaan, koska he surutoinna
maallansa asuvat, niin ettei ken-
kään heitä peljätä.
27. Ja minä olen heidät kansois-
ta jälleen kotia tuonut, ja koon-
nut heitä vihollistensa maalta, ja
olen heissä pyhitetyksi tullut
monien pakanain silmäin edessä.
28. Ja niin pitää heidän ymmär-
tämän, että minä Herra olen
heidän Jumalansa, joka olen an-
tanut viedä heitä pois pakanain
sekaan, ja antanut taas koota
heitä maallensa, ja en antanut
yhtäkään heistä sinne jäädä.
29. Ja en minä enään tahdo
peittää minun kasvojani heidän
edestänsä; sillä minä olen vuo-
dattanut minun henkeni* Israelin
huoneen päälle, sanoo Herra,
Herra.
40. Luku.
Vangeille Babelissa lohdutukseksi
ja Uuden Testamentin esikuva-
ukseksi osoitetaan Hesekielille
näyssä I. Uuden templin raken-
nus, sen ulkonaisen muurin,
porttien ja kammioiden kanssa;
II. Äärimäinen esikartano; III.
Keskimäinen esikartano; IV. Pap-
pein sisimäinen esikartano, ja
mitä niissä piti toimitettaman; V.
Templin esihuone.
I. Viidentenä vuotena kolmatta-
kymmentä meidän vankiudes-
tamme, vuoden alussa, kymme-
nentenä päivänä ensimäisessä
kuukaudessa, se on neljästoista-
kymmenes vuosi, sittekuin kau-
punki hävitettiin*, juuri sinä päi-
vänä tuli Herran käsi minun
päälleni, ja vei minun sinne+.
2. Ja Jumalan näyissä vei hän
minut Israelin maalle ja asetti
minun sangen korkialle vuorelle;
ja siellä oli niinkuin rakennettu
kaupunki etelään päin.
3. Ja koska hän minut oli sinne
vienyt, katso, niin siellä oli yksi
mies, jonka kasvot välkkyivät
niinkuin vaski, ja hänellä oli mit-
tanuora* ja mittariuku hänen
kädessänsä; ja hän seisoi portis-
sa.
1...,1755,1756,1757,1758,1759,1760,1761,1762,1763,1764 1766,1767,1768,1769,1770,1771,1772,1773,1774,1775,...2932
Powered by FlippingBook