SALOMON VIISAUS

12 luku.

Jumalan pitkämielisyyden ja myös ankaruuden julistus, kääntymisen kehoitukseksi.
Ja sinun katoomatoin henkes on kaikissa.
2. Sentähden sinä vitkaan rankaiset heitä, jotka lankeevat, ja neuvot heitä kurituksella, missä he syntiä tekevät, että he pahuudesta pelastettaisiin, ja uskoisivat sinun päälles, Herra.
3. Sillä koska sinä olit vihainen sinun pyhän maas entisille asuville,
4. Että he kauheita töitä tekivät noitumisella,
5. Tahdoit sinä meidän isäimme käsillä hävittää jumalattomat uhrin kantajat, ja jotka lapsensa haluttomasti tappoivat,
6. Jotka söivät ihmisen lihaa ja joivat hirmuisesti verta, jolla he luulivat sinulle tekevänsä palveluksen; ja ne, jotka vanhemmat olivat, tappoivat ne sielut, joilla ei yhtään apua ollut,
7. Että se maa, joka sinun edessäs kaikkein seassa jaloin oli, tulis Jumalan lasten mahdolliseksi asuinsiaksi.
8. Kuitenkin säästit sinä heitä niinkuin ihmisiä, ja lähetit sinun sotajoukkos edelläjuoksiat hörhöläiset, että niiden piti heitä vähittäin hävittämän.
9. Ei tosin ollut sinulle mahdotoin antaa jumalattomia vanhurskasten alle sodassa, eli hukuttaa heitä hirmuisten petoin kautta, taikka kovalla sanalla kaikkia tyynni hukuttaa;
10. Mutta sinä tuomitsit heitä vitkaan, ja annoit heille siaa parannukseen, vaikka sinä tiesit heidät pahansisuisiksi, ja heidän pahuutensa luonnolliseksi, ettei heidän ikänä pitänyt toista mieltä saaman;
11. Sillä he olivat kirottu siemen alusta. Niin et sinä myös peljännyt ketään, annoit anteeksi heidän rikoksensa.
12. Sillä kuka sanoo sinulle: mitäs teet? eli kuka seisoo sinun tuomiotas vastaan? eli kuka nuhtelee sinua hukkuneiden pakanain tähden, jotka sinä luonut olet? eli kuka asettaa itsensä kostajaksi sinua vastaan jumalattomain ihmisten tähden?
13. Sillä paitsi sinua ei ole yhtään jumalaa, joka murheen pidät kaikista ; osoittaakses, ettet tuomitse väärin.
14. Sillä ei kuninkaat eikä tylyt taida astua sinua vastaan, koska sinä rankaiset.
15. Ettäs vanhurskas olet, niin sinä hallitset myös kaikki oikein, ja tiedät, ettei se sinun majesteetilles sovi, ettäs jonkun tuomitset, jota ei rangaistaman pidä.
16. Sillä sinun väkevyytes on oikeuden alku, ja ettäs kaikkia hallitset, niin sinä säästät myös kaikkia.
17. Sillä sinä olet osoittanut väkevyytes heissä, jotka ei uskoneet, ettäs niin kaiketi voimallinen olit, ja osoitit itses niissä, jotka ylpiät
olivat.
18. Mutta sinä väkevä hallitsia tuomitset hiljaisuudessa, ja hallitset meitä paljolla kärsivällisyydellä; sillä sinä voit tehdä, mitäs tahdot.
19. Mutta sinä opetat kansaas senkaltaisIlla töillä, että vanhurskaana ja hyvänä oltaman pitäis; ja sinä annat sinun lapses tietää, .että he olisivat hyvässä toivossa, ettäs otat parannuksen syntien edestä.
20. Sillä jos sinä lastes viholliset ja ne, jotka kuolemaan vikapäät olivat, senkaltaisella säästämisellä ja kärsivällisyydellä rankaisit, ja annoit heille aikaa ja tilaa itsensä parantaa:
21. Kuinka paljoa enempi sinä olet pitkämielinen, koskas tuomitset lapsias, joiden isäin kanssa sinä valan ja liiton monesta hyvästä
lupauksesta tehnyt olet.
22. Sen tähden, niin usiasti kuin sinä meidän vihollisiamme vaivaat, teet sinä sen meille kuritukseksi, että me ottaisimme visusti vaarin sinun hyvyydestäs: jos me tuomitut olisimme, että me kuitenkin turvaisimme sinun laupiutees.
23. Sentähden sinä rankaisit jumalattomat omilla kauhistuksillansa, jotka järjetöintä elämää pitivät.
24. Sillä he olivat niin peräti syvälle tulleet erhetykseen, että he myös pitivät ne pedot, joita heidän vihollisensa katsoivat ylön, jumalinansa, petetyt niinkuin taitamattomat lapset.
25. Sen tähden olet sinä myös lähettänyt heidän sekaansa häpiällisen rangaistuksen, niinkuin järjettömille lapsille.
26. Ja koska ei he senkaltaista häpiällistä rangaistusta totelleet, tulivat he Jumalan ankaran rangaistuksen alle.
27. Sillä he vaivattiin niiltä, jotka he jumalinansa pitivät, joka heille oli suureksi ylönkatseeksi, koska he näkivät hänen, jota ei he ennen tuta tahtoneet, ja oikiaksi Jumalaksi tunnustivat; sentähden tuli kadotus viimein heidän päällensä.

Valitse
luku

1 2 3
4 5 6
7 8 9
10 11 12
13 14 15
16 17 18
19