BIBLIA 1776 ESIPUHEILLA - page 1884

MIIKA
1883
hakenut heitä kokoon, niinkuin
lyhteet riiheen.
13. Sentähden nouse ja tapa
riihtä sinä Zionin tytär; sillä minä
tahdon sinulle tehdä rautaiset
sarvet ja vaskiset kynnet, ettäs
paljon kansaa runtelet. Niin minä
tahdon myös heidän tavaransa
alttiiksi antaa Herralle, ja heidän
hyvyytensä kaiken maailman hal-
litsialle.
14. Mutta hankitse nyt, sinä so-
tanainen: sillä meitä piiritetään;
ja Israelin tuomaria vitsalla pos-
kelle lyödään.
5. Luku.
I. Ennustus Kristuksen syntymä-
paikasta, niin myös hallituksesta;
II. Seurakunnan pelastuksesta ja
vahvuudesta; III. Jumalanpalve-
luksen estetten perkaamisesta
pois.
I. Ja sinä, Betlehem Ephrata, jo-
ka vähäinen olet (a) Juudan tu-
hanten seassa, sinusta on minul-
le se tuleva, joka Israelissa on
hallitsia oleva*, jonka uloskäy-
mys on ollut alusta+ ja ijankaik-
kisuudesta.
2. Hän antaa heitä siihen aikaan
asti vaivattaa, kuin se on syn-
nyttänyt, jonka pitää synnyttä-
män; ja jääneet hänen veljistän-
sä pitää tuleman jälleen Israelin
lasten tykö.
3. Mutta hän on astuva edes, ja
kaitseva Herran väkevyyden
kautta, ja Herran Jumalansa ni-
men korkeuden kautta, ja heidän
pitää levossa asuman; sillä hän
on nyt kuuluisaksi tuleva niin la-
vialta kuin maailma on.
4. II. Me saamme myös rauhan
Assurilta, joka nyt meidän maal-
lemme tullut on*, ja meidän
huoneemme tallannut on; sillä
häntä vastaan pitää seitsemän
paimenta ja kahdeksan päämies-
tä herätettämän.
5. Jotka Assurin maan miekalla
hävittävät, ja Nimrodin maan*
heidän omissansa; niin me Assu-
rista päästetyksi tulemme, joka
meidän maallemme tullut on, ja
meidän rajamme tallannut on.
6. Ja jääneet Jakobissa pitää
myös monen kansan seassa
oleman, niinkuin kaste* Herralta,
ja niinkuin sateen pisarat ruohol-
la, joka ei ketään odota, eikä
ihmistä tottele.
1...,1874,1875,1876,1877,1878,1879,1880,1881,1882,1883 1885,1886,1887,1888,1889,1890,1891,1892,1893,1894,...2932
Powered by FlippingBook