JONA
1876
tomaksi.
I. Niin Jona pani sen kovin pa-
haksensa, ja vihastui.
2. Rukoili Herraa ja sanoi: voi
Herra! sepä se on, minkä minä
sanoin, kuin minä olin vielä
maassani, sentähden minä tah-
doin myös Tarsikseen paeta; sil-
lä minä tiedän, että sinä Jumala
olet armollinen, laupias, pitkä-
mielinen, suuresta hyvyydestä* ja
kadut pahaa.
3. Niin ota nyt, Herra, minun
sieluni minusta pois; sillä minä
kuolisin paremmin kuin eläisin.
4. II. Mutta Herra sanoi: luulet-
kos oikein vihastunees?
5. Ja Jona läksi kaupungista ja
istui kaupungista itään päin, ja
teki siellä itsellensä majan ja is-
tui sen alla varjossa, siihenasti
kuin hän näkis, mitä kaupungille
tapahtuis.
6. Mutta Herra Jumala toimitti
yhden pensaan, joka kasvoi Jo-
nan ylitse, että se olis hänen
päänsä varjonnut, ja virvoittanut
häntä hänen vaivassansa; ja Jo-
na riemuitsi siitä pensaasta suu-
rella ilolla.
7. Mutta Herra toimitti madon
huomeneltain, kuin aamurusko
koitti, joka söi sitä pensasta, et-
tä se kuivettui.
8. Mutta kuin aurinko noussut
oli, toimitti Jumala suuren itä-
tuulen, ja aurinko paisti Jonan
päähän, että hän tuli voimatto-
maksi. Niin hän toivotti sielullen-
sa kuolemaa, ja sanoi: minä
kuolisin ennenkuin minä eläisin.
9. Niin Jumala sanoi Jonalle:
luuletkos oikein vihastunees siitä
pensaasta? Ja hän sanoi: minä
vihastun hamaan kuolemaan asti.
10. Ja Herra sanoi: sinä armah-
dat pensasta, josta et mitään
vaivaa nähnyt, etkä sitä kasvat-
tanut, joka ynnä kasvoi ja ynnä
katosi:
11. Eikö minun pitänyt armahta-
man suurta kaupunkia Niniveä,
jossa on enempi kuin sata tu-
hatta ja kaksikymmentä tuhatta
ihmistä, jotka ei tiedä eroittaa
kumpi oikia eli kumpi vasen käsi
on, niin myös paljo eläimiä?
Jonan Kirjan loppu.
