BIBLIA 1776 alaviitteineen ilman apokryfikirjoja - page 810

JOSUAN KIRJA
he olisivat lyödyt ja pakenivat tietä myöten korpeen päin.
16. Niin kaikki kansa, joka kaupungissa oli, huusi että heitä piti
ajettaman takaa, ja he myös ajoivat Josuaa takaa ja eroitettiin
kaupungista.
17. Niin ettei yhtäkään miestä jäänyt Aihin ja BetEliin, joka ei mennyt
ulos Israelin perässä: ja he jättivät kaupungin avoin ja ajoivat Israelia
takaa.
18. Niin sanoi Herra Josualle: ojenna keihääs, joka on kädessäs, Ain
puoleen, sillä minä annan sen sinun kätees. Ja Josua ojensi keihäänsä,
joka oli hänen kädessänsä, kaupungin puoleen.
19. Silloin väijyjät kiiruusti nousivat siastansa ja juoksivat, sittekuin hän
ojensi kätensä, ja tulivat kaupunkiin ja voittivat sen; ja kiiruhtivat
heitänsä ja sytyttivät kaupungin palamaan.
20. Ja Ain miehet kääntyivät ja katsoivat taaksensa, ja näkivät savun
nousevan kaupungista taivaasen. Ja ei ollut heillä siaa paeta ei sinne
eikä tänne; ja se kansa, joka pakeni korpeen päin, palasi niitä vastaan,
jotka heitä takaa ajoivat.
21. Kuin Josua ja koko Israel näkivät, että väijyjät voittivat kaupungin ja
että savu nousi kaupungista, palasivat he ja löivät Ain miehet.
22. Ja jotka kaupungissa olivat, menivät ulos heitä vastaan, niin he
tulivat keskelle Israelia molemmilta puolilta; ja he löivät heitä siihen asti
ettei yhtään heistä elämään jäänyt, eikä myös päässyt pois.
5. Mos.7:2. Ja kuin Herra sinun Jumalas antaa heidät sinun etees, ja
sinä lyöt heitä, niin sinun pitää peräti hukuttaman heitä, niin kuin
kirotuita, ja ei tekemän yhtäkään liittoa heidän kanssansa, eikä
armahtaman heitä.
23. Ja Ain kuninkaan ottivat he elävänä kiinni ja veivät hänen Josuan
tykö.
24. Ja kuin Israel oli lyönyt kuoliaaksi kaikki Ain asujat kedolla ja
korvessa, johonka he heitä ajoivat takaa, ja he lankesivat kaikki miekan
1...,800,801,802,803,804,805,806,807,808,809 811,812,813,814,815,816,817,818,819,820,...5444
Powered by FlippingBook