BIBLIA 1776 alaviitteineen ilman apokryfikirjoja - page 2843

JEREMIA
tähden minä iloitsen
teidän ylitsenne*. Mutta minä tahdon, että teidän
pitää hyvässä viisaat oleman ja
pahuudessa yksinkertaiset+.
23. Minä katsoin maan päälle, katso, se oli tyhjä ja autio, ja taivaan
päälle, ja se oli pimiä.
Jes.5:30. Ja silloin pauhataan heidän ylitsensä niin kuin meri pauhaa.
Koska silloin katsotaan maan päälle, katso, niin on pimeys
ahdistuksesta, ja ei valkeus paista silleen heidän ylitsensä.
Jes.50:3. Minä puetan taivaan pimeydellä, ja teen hänen peitteensä niin
kuin säkin.
24. Minä katsoin vuorten päälle, ja katso, ne vapisivat, ja kaikki kukkulat
värisivät.
25. Minä näin, ja katso, ei ollut siellä yhtään ihmistä; kaikki myös taivaan
linnut olivat lentäneet pois.
26. Minä katsoin, katso, hedelmällinen pelto oli autiona, ja kaikki
kaupungit olivat kukistetut maahan Herralta ja hänen julmalta vihaltansa.
27. Sillä näin sanoo Herra: koko maa pitää kylmille tuleman; ja en minä
kuitenkaan sitä peräti hävitä.
Jer.5:18. Ja en minä silloinkaan, sanoo Herra, peräti hävitä teitä.
28. Sen tähden pitää maan oleman surullisen, ja taivaan ylhäältä
murheellisen; sillä minä olen sanonut: minä olen sen päättänyt, ja en
tahdo sitä katua, enkä siitä lakata.
29. Kaikki kaupungit pitää pakeneman hevosmiesten ja joutsimiesten
huutoa, ja juokseman tihkuihin metsiin ja lymyttämän itsensä
kiviraunioihin; kaikki kaupungit pitää oleman kylmillä, niin ettei yksikään
niissä asu.
30. Mitäs tahdot tehdä, sinä hävitetty? Jos sinä vielä kaunistaisit sinus
purppuravaatteella ja kultakäädyillä, voitelisit kasvos, niin sinä kuitenkin
sinuas turhaan kaunistelet; sillä ne, jotka nyt ovat sinua rakastaneet,
1...,2833,2834,2835,2836,2837,2838,2839,2840,2841,2842 2844,2845,2846,2847,2848,2849,2850,2851,2852,2853,...5444
Powered by FlippingBook