BIBLIA 1776 alaviitteineen ilman apokryfikirjoja - page 2818

JESAIA
saariin, joissa ei tähän asti mitään ole minusta kuultu, ja ei ole minun
kunniaani nähneet: ja heidän pitää minun kunniani pakanain seassa
ilmoittaman.
20. Ja tuoman ulos kaikki teidän veljenne kaikista pakanoista, Herralle
ruokauhriksi, hevosilla ja rattailla, paareilla, muuleilla ja liukkailla juhdilla
Jerusalemiin minun pyhän vuoreni puoleen, sanoo Herra: niin kuin
Israelinkin lapset tuovat ruokauhrin puhtaassa astiassa Herran
huoneesen.
21. Ja minä tahdon niistä ottaa papit ja Leviläiset, sanoo Herra.
22. Sillä niin kuin uudet taivaat ja uusi maa, jotka minä teen*, ovat
minun edessäni, sanoo Herra, juuri niin pitää teidän siemenenne ja
nimenne pysymän.
Jes.65:17. Sillä katso, minä luon uuden taivaan ja uuden maan*, ja
entisiä ei pidä muistettaman, eikä mieleen johdatettaman.
2 Piet.3:13. Mutta me odotamme uusia taivaita ja uutta maata* hänen
lupauksensa jälkeen, joissa vanhurskaus asuu.
I. Ilm. K.21:1. Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan*, sillä
ensimäinen taivas ja ensimäinen maa katosi, ja ei meri silleen ole.
23. Ja kaikki liha pitää yhdestä kuukaudesta niin toiseen, ja yhdestä
sabbatista niin toiseen, tuleman kumartamaan minun eteeni, sanoo
Herra:
24. Ja heidän pitää menemän ulos, ja katseleman niiden ihmisten
raatoja, jotka minua vastaan väärin tekivät; sillä ei heidän matonsa pidä
kuoleman, eikä heidän tulensa sammuman*, ja heidän pitää kaikelle
lihalle kauhistukseksi oleman.
Mark.9:44. Jossa ei heidän matonsa kuole, eikä tuli sammuteta.
Mark.9:46. Jossa ei heidän matonsa kuole, eikä tuli sammuteta.
Mark.9:48. Jossa ei heidän matonsa kuole, eikä tuli sammuteta.
Jesaian Kirjan loppu.
1...,2808,2809,2810,2811,2812,2813,2814,2815,2816,2817 2819,2820,2821,2822,2823,2824,2825,2826,2827,2828,...5444
Powered by FlippingBook