BIBLIA 1776 alaviitteineen ilman apokryfikirjoja - page 2773

JESAIA
Rom.4:25. Joka meidän synteimme tähden on annettu ulos*, ja meidän
vanhurskauttamisemme tähden herätetty ylös+.
1 Kor.15:3. Sillä minä olen sen ensin teille antanut, jonka minä myös
saanut olen*, että Kristus on kuollut meidän synteimme tähden,
Raamattuin jälkeen+,
1 Piet.2:24. Joka meidän syntimme itse uhrasi omassa ruumiissansa*
puun päällä, että me synneistä pois kuolleet eläisimme
vanhurskaudelle+; jonka haavain kautta te olette terveiksi tulleet§.
6. Kaikki me vaelsimme eksyksissä niin kuin lampaat*: itse kukin meistä
poikkesi omalle tiellensä; mutta Herra heitti kaikkein meidän
vääryytemme hänen päällensä.
Sak.10:2. Sillä epäjumalat puhuvat turhuutta, ja aavistajat näkevät
valheen; ja puhuvat turhia unia*, ja heidän lohdutuksensa ei ole mitään:
sen tähden he käyvät eksyksissä niin kuin lampaat, ja nääntyvät, ettei
heillä ole yhtään paimenta+.
1 Piet.2:25. Sillä te olitte niin kuin eksyväiset lampaat*, vaan nyt te
olette palanneet teidän sieluinne paimenen+ ja piispan tykö.
7. Kuin hän rangaistiin ja vaivattiin, niin ei hän suutansa avannut*; niin
kuin karitsa+, joka teuraaksi viedään, ja niin kuin lammas, joka
keritsiänsä edessä vaikenee, niin ei hänkään suutansa avannut.
Matt.26:63. Mutta Jesus oli ääneti. Ja pappein päämies vastasi ja sanoi
hänelle: minä vannotan sinua elävän Jumalan kautta, ettäs sanot meille,
jos olet Kristus, Jumalan Poika.
Matt.27:14. Ja ei hän vastannut häntä yhtäkään sanaa, niin että
maaherra suuresti ihmetteli.
Joh.1:29. Toisena päivänä näki Johannes Jesuksen tykönsä tulevan, ja
sanoi: katso, Jumalan Karitsa*, joka pois ottaa maailman synnin!
Ap. T.8:32. Mutta se, mitä hän Raamatusta luki, oli tämä: hän on niin
kuin lammas teuraaksi talutettu: ja niin kuin karitsa keritsiänsä edessä
1...,2763,2764,2765,2766,2767,2768,2769,2770,2771,2772 2774,2775,2776,2777,2778,2779,2780,2781,2782,2783,...5444
Powered by FlippingBook