BIBLIA 1776 alaviitteineen ilman apokryfikirjoja - page 1453

ENSIMMÄINEN AIKAKIRJA
Herralta*, mitä minä enään odotan Herraa?
2 Kun.15. Luku.
I. Asaria, jalo kuningas Juudassa, on spitalinen kuolemaansa asti. II.
Sakaria, Sallum ja Menahem jumalattomat Israelin kuninkaat. III. Pekahja
ja Peka heidän seuraajansa hallituksessa ja pahuudessa. IV. Pekan
aikana viedään yksi osa Israelista Assyriaan. V. Jotamin hyvä hallitus
Juudassa.
2 Kun. K.15:I. Jerobeamin Israelin kuninkaan seitsemäntenä vuonna
kolmattakymmentä tuli Asaria Amatsian Juudan kuninkaan poika
kuninkaaksi.
2 Kun. K.15:2. Ja kuudentoistakymmenen ajastaikainen oli hän
tullessaan kuninkaaksi, ja hän hallitsi kaksi vuotta kuudettakymmentä
Jerusalemissa; hänen äitinsä kutsuttiin Jekolja Jerusalemista.
2 Kun. K.15:3. Ja hän teki mitä Herralle hyvästi kelpasi, kaiketi niinkuin
hänen isänsä Amatsia tehnyt oli,
2 Kun. K.15:4. Paitsi sitä ettei he luopuneet korkeuksista; sillä kansa
uhrasi ja suitsutti vielä korkeuksilla.
2 Kun. K.15:5. Ja Herra vaivasi kuningasta, niin että hän oli spitalissa
kuolemapäiväänsä asti*, ja asui erinäisessä huoneessa. Mutta Jotam
kuninkaan poika hallitsi huoneen ja tuomitsi kansaa maalla.
2 Kun. K.15:6. Mitä enempi Asariasta sanomista on, ja kaikista, mitä hän
tehnyt on: eikö se ole kirjoitettu Juudan kuningasten aikakirjassa?
2 Kun. K.15:7. Ja Asaria nukkui isäinsä kanssa ja haudattiin isäinsä tykö
Davidin kaupunkiin; ja hänen poikansa Jotam tuli kuninkaaksi hänen
siaansa.
2 Kun. K.15:8. II. Asarian Juudan kuninkaan kahdeksantena vuonna
neljättäkymmentä oli Sakaria Jerobeamin poika Israelin kuningas kuusi
kuukautta Samariassa,
2 Kun. K.15:9. Ja hän teki pahaa Herran edessä, niinkuin hänen
1...,1443,1444,1445,1446,1447,1448,1449,1450,1451,1452 1454,1455,1456,1457,1458,1459,1460,1461,1462,1463,...5444
Powered by FlippingBook