BIBLIA 1776 alaviitteineen ilman apokryfikirjoja - page 1155

TOINEN SAMUELIN KIRJA
III. 25. Ja koko Israelissa ei ollut yksikään mies niin kaunis kuin Absalom,
ja niin suuresti ylistettävä; hamasta hänen kantapäästänsä niin
päänlakeen asti ei ollut yhtäkään virhettä hänessä.
26. Ja kuin hänen päänsä kerittiin (se tapahtui vihdoin joka vuosi, sillä
se oli hänelle ylen raskas, niin että hänen piti sen keritsemän), niin
painoivat hänen hiuksensa kaksisataa sikliä kuninkaan painon jälkeen.
27. Ja Absalomille syntyi kolme poikaa* ja yksi tytär, se kutsuttiin
Tamar; ja hän oli kaunis vaimo näöstä.
2 Sam.18:18. Vaan Absalom oli eläissänsä pystyttänyt itsellensä
patsaan, se seisoo Kuninkaanlaaksossa*; sillä hän sanoi: ei minulla ole
yhtään poikaa (a), olkoon tämä sen tähden minun nimeni muistoksi. Ja
kutsui sen patsaan nimellänsä, joka vielä tänäpänä kutsutaan Absalomin
paikaksi.
IV. 28. Ja niin oli Absalom kaksi ajastaikaa Jerusalemissa, ettei hän
kuninkaan kasvoja nähnyt.
29. Ja Absalom lähetti Joabin perään, lähettääksensä häntä kuninkaan
tykö: ja ei hän tahtonut tulla hänen tykönsä. Hän lähetti toisen kerran,
vaan ei hän tahtonut tulla.
30. Silloin sanoi hän palvelioillensa: katsokaat sitä Joabin pellon
kappaletta minun sarkani vieressä, ja hänellä on siinä ohraa: menkäät ja
pistäkäät tuli siihen; niin pistivät Absalomin palveliat tulen siihen.
31. Silloin nousi Joab ja tuli Absalomin huoneesen, ja sanoi hänelle:
miksi palvelias ovat pistäneet tulen minun sarkaani?
32. Absalom sanoi Joabille: katso, minä lähetin sinun perääs ja annoin
sanoa sinulle: tule minun tyköni, lähettääkseni sinua kuninkaan tykö, ja
antaakseni sanoa: miksi minä tulin Gessurista? Se olis minulle parempi,
että minä vielä siellä olisin. Niin anna minun nähdä kuninkaan kasvot:
jos myös joku pahateko on minussa, niin tappakoon minun.
33. Ja Joab meni kuninkaan tykö ja sanoi sen hänelle, ja hän kutsui
Absalomin kuninkaan tykö. Ja hän kumarsi kuninkaan eteen maahan
1...,1145,1146,1147,1148,1149,1150,1151,1152,1153,1154 1156,1157,1158,1159,1160,1161,1162,1163,1164,1165,...5444
Powered by FlippingBook