BIBLIA 1776 AlAVIITTEINEEN APOKRYFEILLÄ - page 5959

KAPPALEET ESTERIN KIRJASTA
toimittais.
3. Pidin sen tähden päämiesteni kanssa neuvoa, kuinka se parhain
tapahtuis. Niin ilmoitti minulle Haman, toimellisin, rakkain ja uskollisin
neuvonantajani, joka kuninkaan jälkeen on ylimmäinen:
I. Ets.3:1. Kuin nämät olivat tapahtuneet, teki kuningas Ahasverus
Hamanin, Medatan pojan, Agagilaisen, suureksi, ja korotti hänen, ja pani
hänen istuimensa ylemmäksi kaikkia päämiehiä, jotka hänen tykönänsä
olivat.
4. Kuinka yksi kansa on, joka kaikkiin maakuntiin hajoitetun on, joilla
erinomainen laki on vastoin kaikkein maakuntain ja kansain tapaa, ja
katsoo joka paikassa kuninkaan käskyn ylön, jonka kautta he rauhan ja
yksimielisyyden valtakunnassa estävät.
5. Koska me siis ymmärsimme, että yksi ainoa kansa koko maailmaa
vastaan itsensä asettaa, ja oman tapansa pitää, ja ne meidän
käskyillemme ovat tottelemattomat, jonka kautta he suuren vahingon
tekevät, ja rauhan ja yksimielisyyden valtakunnassamme turmelevat;
6. Käskimme me, että kaikki ne, jotka Haman, ylimmäinen päämies ja
ylimmäinen kuninkaan jälkeen, meidän isämme, tietää antava on, pitää
vihollistensa miekoilla vaimoinensa ja lapsinensa, ilman yhtäkään armoa
surmattaman, eikä ketään armahdettaman.
7. Ja neljäntenätoistakymmenentenä päivänä Adarista, toisesta
kuukaudesta toistakymmentä, tänä vuotena, pitää kaikki ne
tottelemattomat yhtenä päivänä tapettaman, että vahva rauha pysyis
valtakunnassamme.
Tämä kappale luettakaan neljännen luvun jälkeen, ennen kuin viides
aljetaan:
Mardokain rukous Jumalan tykö Juudalaisten säästämisestä.
8. Ja Mardokai rukoili Herraa, ja luetteli hänen ihmeellisiä töitänsä ja
sanoi: Herra Jumala, sinä olet kaikkivaltias kuningas!
1...,5949,5950,5951,5952,5953,5954,5955,5956,5957,5958 5960,5961,5962,5963,5964,5965,5966,5967,5968,5969,...5988
Powered by FlippingBook