BIBLIA 1776 AlAVIITTEINEEN APOKRYFEILLÄ - page 4500

APOSTOLI P. PAAVALIN EPISTOLA ROOMALAISILLE  
Hebr.5:5. Niin myös Kristus ei ole itsiänsä kunnioittanut, että hän
ylimmäiseksi Papiksi oli tuleva, mutta se*, joka hänelle sanoi: sinä olet
minun Poikani, tänäpänä minä sinun synnytin+.
Ap. T.13:32. Ja me ilmoitamme myös teille sen lupauksen*, joka isille
luvattiin, että Jumala on sen meille heidän lapsillensa täyttänyt,
herättäin Jesuksen.
Ap. T.13:33. Niin kuin toisessa psalmissa kirjoitettu on: sinä olet minun
Poikani, tänäpänä minä sinun synnytin.
5. Jonka kautta me olemme armon* ja apostolin viran saaneet, uskon
kuuliaisuudeksi+, kaikkein pakanain seassa, hänen nimensä päälle,
Rom.12:3. Sillä minä sanon siitä armosta*, joka minulle annettu on,
jokaiselle, joka teidän seassanne on, ettei yksikään itsestänsä enempää
pitäisi kuin hänen tulee pitää; vaan pitäkään kohtuullisesti itsestänsä sen
jälkeen kuin Jumala on kullekin uskon mitan jakanut+.
Rom.15:15. Minä olen kuitenkin puolittain rohkiasti teidän tykönne,
rakkaat veljet, kirjoittanut, niin kuin muistuttain teille sen armon*
puolesta, joka minulle Jumalalta on annettu.
1 Kor.15:10. Mutta Jumalan armosta minä olen se, mikä minä olen, ja
hänen armonsa minun kohtaani ei ole tyhjä ollut*, vaan minä olen
enemmän työtä tehnyt kuin muut kaikki+; mutta en kuitenkaan minä,
vaan Jumalan armo, joka minussa on.
Eph.3:8. Minulle, joka kaikkein vähin pyhäin seassa olen*, on tämä armo
annettu+, että minä pakanain seassa tutkimattoman Kristuksen
rikkauden julistaisin,
Rom.16:26. Mutta nyt ilmoitettu ja tiettäväksi tehty* prophetain
Raamattuin kautta, ijankaikkisen Jumalan käskyn jälkeen, uskon
kuuliaisuudeksi+ kaikkein pakanain seassa:
6. Joista tekin olette Jesuksen Kristuksen kutsutut:
7. Kaikille, jotka Roomissa ovat, Jumalan rakkaille ja kutsutuille pyhille*:
1...,4490,4491,4492,4493,4494,4495,4496,4497,4498,4499 4501,4502,4503,4504,4505,4506,4507,4508,4509,4510,...5988
Powered by FlippingBook