BIBLIA 1776 AlAVIITTEINEEN APOKRYFEILLÄ - page 4491

APOSTOLI P. PAAVALIN EPISTOLA ROOMALAISILLE  
rakkaus Jumalan ja jokaisen ihmisen puoleen, suruttomuus, rohkeus ja
vahva toivo murheessa ja kärsimisestä; sillä senkaltaiset aina oikiaa
uskoa noudattavat, sen sanomattoman hyvyyden tähden, jonka Jumala
on meille Kristuksessa osoittanut, että hän on antanut hänen kuolla
meidän tähtemme, ennen kuin me sitä häneltä taisimmekaan rukoilla, ja
kuin me vielä hänen vihollisenansa olimme. Niin tietäkäämme siis uskon,
ilman yhtäkään työtä, vanhurskaaksi tekevän; mutta ei siitä kuitenkaan
seuraa, ettei ensinkään pidä hyviä töitä tehtämän, vaan ettei oikiat työt
jäisi takaperin, joista tekopyhät ei mitään tiedä, jotka omia tekojansa
ajattelevat, joissa ei rauhaa, riemua, lepoa, rakkautta, toivoa, eikä
jonkun kristillisen työn taikka uskon muotoa ole.
Sitte levittää hän tämän suloisesti ja luettelee, kusta molemmat, sekä
synti että vanhurskaus, kuolema ja elämä tulevat, ja asettaa nämät kaksi
toisen toista vastaan; Adamin ja Kristuksen, niin kuin hän tahtois sanoa:
Kristus, toinen Adam, tuli meille omistamaan vanhurskautensa, uuden
syntymisen kautta uskossa: niin kuin toinen Adam oli synnin, vanhan
lihallisen syntymän kautta, meidän päällemme saattanut.
Niin sen kautta nyt saadaan tietää ja vahvistetaan, ettei yksikään taida
töillänsä itsiänsä synnistä auttaa vanhurskauteen, niin kuin ei yksikään
myös taida itsiänsä estää, ettei hän lihallisesti syntyisi. Tällä myös
osoitetaan, että Jumalan laki, jonka oikeutta myöten auttaman pitäis,
jos muutoin jotakin olis mikä vanhurskauteen auttais, ei ole ainoastaan
ilman avutta tullut, mutta myös enentänyt syntiä, että paha luonto sais
sitä suuremman mielikarvauden lain puoleen, ja sitä enemmin
sammuttais himonsa, jota enemmin laki sitä kieltää; sillä jota paremmin
ihminen lain ymmärtää, sitä enemmin tuntee jokainen hänen tuskansa,
ja että kullekin on paljoa tarpeellisempi armo ja Kristus, joka meidän
heikkoa luontoa auttaa.
6 luvussa ottaa hän eteensä ylimmäiset uskon työt, kuin on: hengen
sota lihaa vastaan täydellisesti kuolettamaan jääneitä syntejä ja himoja,
sitte kuin ihminen on tullut vanhurskaaksi. Ja opettaa meitä, ettemme
1...,4481,4482,4483,4484,4485,4486,4487,4488,4489,4490 4492,4493,4494,4495,4496,4497,4498,4499,4500,4501,...5988
Powered by FlippingBook