BIBLIA 1776 AlAVIITTEINEEN APOKRYFEILLÄ - page 1885

JOBIN KIRJA
28. Luku.
I. Job antaa myöten, että ihmisillä on suuri ymmärrys maailmallisissa ja
luonnollisissa asioissa. II. Mutta ei niistä saada oikiaa viisautta. III. Vaan
Jumala antaa oikian viisauden niille, jotka häntä pelkäävät.
I. Hopialla on hänen lähtemisensä, ja kullalla sia, jossa valetaan.
2. Rauta otetaan maasta, ja kivistä vaski valetaan.
3. Pimeydelle asetti hän lopun, ja kaiken täydellisyyden hän tutki, niin
myös kiven, joka paksussa pimeydessä on, ja kuoleman varjon.
4. Siitä vuotaa senkaltainen osa, että ympäriasuvaiset ei taida siitä
jalkaisin käydä ylitse: se tyhjetään ihmisiltä ja vuotaa pois.
5. Vilja kasvaa maasta, jonka alla se muutetaan niin kuin tuulelta.
6. Saphiri löydetään muutamista paikoista, ja maan kokkareita, joissa
kultaa on.
7. Sitä polkua ei ole yksikään lintu tuntenut, eikä variksen silmä nähnyt.
8. Ne ylpiät sikiät ei ole sitä sotkuneet, eikä jalopeura käynyt sen päällä.
9. Kädellä kallioon ruvetaan, ja vuoret ylösalaisin kukistetaan.
10. Ojat lasketaan kallioista, ja kaikkein kalliimmatkin näkee silmä.
11. Virrat estetään juoksemasta, ja ne ilmoitetaan, mitkä näissä peitetyt
ovat.
II. 12. Mutta mistä taito löydetään, ja missä on ymmärryksen sia?
13. Ei yksikään ihminen tiedä hänen siaansa, eikä löydetä elävien
maasta.
14. Syvyys sanoo: ei se ole minussa, ja meri sanoo: ei se ole minun
tykönäni.
15. Ei hänestä anneta kultaa, eikä hopiaa punnita sen hinnaksi.
San. l.3:14. Sillä parempi on kaupita häntä kuin kaupita hopiaa, ja hänen
hedelmänsä on parempi kuin kulta.
San. l.8:11. Sillä viisaus on parempi kuin päärlyt, ja kaikki, mitä ihminen
itsellensä toivottaa, ei ole hänen vertaisensa.
1...,1875,1876,1877,1878,1879,1880,1881,1882,1883,1884 1886,1887,1888,1889,1890,1891,1892,1893,1894,1895,...5988
Powered by FlippingBook