BIBLIA 1776 AlAVIITTEINEEN APOKRYFEILLÄ - page 1793

ESTERIN KIRJA
molemmat puuhun. Ja se kirjoitettiin aikakirjaan kuninkaan edessä.
2. Niin löydettiin kirjoitettuna, kuinka Mordekai oli tietää antanut, että
kaksi kuninkaan kamaripalveliaa, Bigtana ja Teres, ovenvartiat, olivat
aikoneet heittää kätensä kuningas Ahasveruksen päälle,
IV. Est.2:21.etc. Silloin kuin Mordekai istui kuninkaan portissa, vihastuivat
kaksi kuninkaan kamaripalveliaa, Bigtan ja Teres, ovenvartiat, ja aikoivat
heittää kätensä kuningas Ahasveruksen päälle.
3. Ja kuningas sanoi: mitä kunniaa eli hyvää me olemme Mordekaille sen
edestä tehneet? Niin sanoivat kuninkaan palveliat, jotka häntä palvelivat:
ei ole hänelle mitään tapahtunut.
II. 4. Ja kuningas sanoi: kuka kartanolla on? ja Haman käveli ulkona
kartanolla kuninkaan huoneen edessä, sanoaksensa kuninkaalle, että
Mordekai piti hirtettämän siihen puuhun, jonka hän oli häntä varten
valmistanut.
5. Ja kuninkaan palveliat sanoivat hänelle: katso, Haman seisoo pihalla.
Kuningas sanoi: tulkaan sisälle.
6. Ja kuin Haman tuli, sanoi kuningas hänelle: mitä sille miehelle pitää
tehtämän, jota kuningas tahtoo kunnioittaa? Ja Haman ajatteli
sydämessänsä: ketäpä kuningas paremmin tahtoo kunnioittaa kuin
minua?
7. Ja Haman sanoi kuninkaalle: se mies, jota kuningas tahtoo
kunnioittaa,
8. Pitää puetettaman kuninkaallisilla vaatteilla, joita kuningas itse pitää,
ja tuotaman se hevonen, jolla kuningas ajaa, ja että kuninkaallinen
kruunu pantaisiin hänen päähänsä.
9. Ja vaatteet ja hevonen pitää annettaman yhden kuninkaan päämiehen
käteen, joka on ylimmäisistä päämiehistä, että hän puettais sen miehen,
jota kuningas tahtoo kunnioittaa, ja antais hänen ajaa hevosen selässä
kaupungin kaduilla, ja huutaa hänen edellänsä: näin pitää sille miehelle
1...,1783,1784,1785,1786,1787,1788,1789,1790,1791,1792 1794,1795,1796,1797,1798,1799,1800,1801,1802,1803,...5988
Powered by FlippingBook