BIBLIA 1776 AlAVIITTEINEEN APOKRYFEILLÄ - page 1786

ESTERIN KIRJA
hänen kuningattareksi Vastin siaan.
18. Ja kuningas teki kaikille päämiehillensä ja palvelioillensa suuret
pidot, ja ne pidot olivat Esterin tähden; ja hän teki maakunnille levon, ja
antoi lahjoja kuninkaan varan jälkeen.
19. Ja kuin neitseet toisen kerran koottiin, istui Mordekai kuninkaan
portissa.
20. Ja ei Ester ollut vielä ilmoittanut sukuansa* eikä kansaansa, niin kuin
Mordekai hänelle oli käskenyt; sillä Ester teki Mordekain sanan jälkeen,
niin kuin silloinkin, kuin hän hänen kasvatti.
I. Est.8:1. Sinä päivänä antoi kuningas Ahasverus kuningatar Esterille
Hamanin Juudalaisten vihollisen huoneen. Ja Mordekai tuli kuninkaan
eteen; sillä Ester ilmoitti, mikä hän hänelle oli.
IV. 21. Silloin kuin Mordekai istui kuninkaan portissa, vihastuivat kaksi
kuninkaan kamaripalveliaa, Bigtan ja Teres, ovenvartiat, ja aikoivat
heittää kätensä kuningas Ahasveruksen päälle.
Est.6:2. Niin löydettiin kirjoitettuna, kuinka Mordekai oli tietää antanut,
että kaksi kuninkaan kamaripalveliaa, Bigtana ja Teres, ovenvartiat,
olivat aikoneet heittää kätensä kuningas Ahasveruksen päälle,
22. Ja Mordekai sai sen tietää ja ilmoitti kuningatar Esterille; ja Ester
sanoi Mordekain puolesta sen kuninkaalle.
23. Ja kuin sitä tutkisteltiin, löydettiin se todeksi, ja he hirtettiin
molemmat puuhun. Ja se kirjoitettiin aikakirjaan kuninkaan edessä.
I. Est.6:1. Ja sinä yönä ei saanut kuningas unta, ja hän käski tuotaa aika­
ja muistokirjat*, ja ne luettiin kuninkaan edessä.
3. Luku.
I. Haman korotetaan ja kaikki kumartavat häntä, vaan Juudalainen
Mordekai ei tee sitä. II. Haman närkästyy siitä ja pitää neuvoa
1...,1776,1777,1778,1779,1780,1781,1782,1783,1784,1785 1787,1788,1789,1790,1791,1792,1793,1794,1795,1796,...5988
Powered by FlippingBook