33/38 ALAVIITTEINEEN - page 4805

Paavalin kirje roomalaisille
4804
19. Sinä kaiketi sanonet: Ne
oksat taitettiin pois, että minut
oksastettaisiin.
20. Oikein; epäuskonsa tähden
ne taitettiin pois, mutta sinä
pysyt uskosi kautta. Älä ole
ylpeä, vaan pelkää.
Sananl. 28:14 Onnellinen se
ihminen, joka aina on aralla
tunnolla; mutta joka sydämensä
paaduttaa, se onnettomuuteen
lankeaa.
Jes. 66:2 Minun käteni on
kaikki nämä tehnyt, ja niin ovat
kaikki nämä syntyneet, sanoo
Herra. Mutta minä katson sen
puoleen, joka on nöyrä, jolla
on särjetty henki ja arka tunto
minun sanani edessä.
1Kor. 10:12 Sentähden, joka
luulee seisovansa, katsokoon,
ettei lankea.
Fil. 2:12 Siis, rakkaani, samoin
kuin aina olette olleet
kuuliaiset, niin ahkeroikaa, ei
ainoastaan niinkuin silloin, kun
minä olin teidän tykönänne,
vaan paljoa enemmän nyt, kun
olen poissa, pelolla ja
vavistuksella, että pelastuisitte;
21. Sillä jos Jumala ei ole
säästänyt luonnollisia oksia, ei
hän ole säästävä sinuakaan.
2Piet. 2:4-10 Sillä ei Jumala
säästänyt enkeleitä, jotka
syntiä tekivät, vaan syöksi
heidät syvyyteen, pimeyden
kuiluihin, ja hylkäsi heidät
tuomiota varten säilytettäviksi.
5. Eikä hän säästänyt muinaista
maailmaa, vaikka varjelikin
Nooan, vanhurskauden
saarnaajan, ynnä seitsemän
muuta, vaan antoi
vedenpaisumuksen tulla
jumalattomain maailman päälle.
6. Ja hän poltti poroksi
Sodoman ja Gomorran
kaupungit ja tuomitsi ne
häviöön, asettaen ne
varoitukseksi niille, jotka
vastedes jumalattomasti elävät.
7. Kuitenkin hän pelasti
hurskaan Lootin, jota rietasten
vaellus irstaudessa vaivasi;
8. sillä asuessaan heidän
keskuudessansa tuo hurskas
mies kiusaantui hurskaassa
sielussaan joka päivä heidän
pahain tekojensa tähden, joita
hänen täytyi nähdä ja kuulla.
1...,4795,4796,4797,4798,4799,4800,4801,4802,4803,4804 4806,4807,4808,4809,4810,4811,4812,4813,4814,4815,...5896
Powered by FlippingBook