33_38_jakeeton_luvuton - page 925

924 
Psalmit
kää tehkö pahaa minun profeetoilleni. Ja kun hän kutsui nälänhä-
dän maahan ja kokonaan mursi leivän tuen, oli hän lähettänyt hei-
dän edellänsä miehen: Joosef oli myyty orjaksi. Hänen jalkojansa
vaivattiin kahleilla, hän joutui rautoihin, siksi kunnes hänen sanansa
kävi toteen ja Herran puhe osoitti hänet puhtaaksi. Niin kuningas
lähetti ja päästätti hänet, kansojen hallitsija laski hänet irti. Hän
pani hänet talonsa herraksi ja kaiken omaisuutensa haltijaksi, sito-
maan mielensä mukaan hänen ruhtinaitansa ja opettamaan viisaut-
ta vanhimmille. Niin joutui Israel Egyptiin, Jaakob muukalaiseksi
Haamin maahan. Ja Herra teki kansansa hyvin hedelmälliseksi ja
väkevämmäksi heidän vihamiehiänsä. Hän käänsi näitten sydämen
vihaamaan hänen kansaansa, kavalasti kohtelemaan hänen palveli-
joitaan. Hän lähetti Mooseksen, palvelijansa, ja Aaronin, jonka hän
oli valinnut. Nämä tekivät hänen tunnustekonsa heidän keskellään,
tekivät ihmeitä Haamin maassa. Hän lähetti pimeyden ja pimensi
kaiken, eivätkä he vastustaneet hänen sanojansa. Hän muutti hei-
dän vetensä vereksi ja kuoletti heiltä kalat. Heidän maansa vilisi
sammakoita aina kuningasten kammioita myöten. Hän käski, ja
paarmoja tuli ja sääskiä koko heidän alueellensa. Hän antoi heille
rakeita sateen sijaan, tulen leimauksia heidän maahansa. Ja hän
hävitti heidän viini- ja viikunapuunsa ja murskasi puut heidän alu-
eeltansa. Hän käski, ja heinäsirkkoja tuli ja tuhosirkkoja lukematon
joukko; ne söivät kaiken ruohon heidän maastansa, söivät hedel-
män heidän vainioiltansa. Ja hän surmasi kaikki heidän maansa
esikoiset, kaikki heidän miehuutensa ensimmäiset. Sitten hän vei Is-
raelin sieltä varustettuna hopealla ja kullalla, eikä ollut hänen su-
kukunnissaan kompastuvaista. Egypti iloitsi heidän lähdöstänsä,
koska sen oli vallannut pelko heidän tähtensä. Hän levitti suojaksi
pilven ja tulen valaisemaan yötä. He pyysivät, ja hän pani tulemaan
viiriäiset, ja hän ravitsi heitä taivaan leivällä. Hän avasi kallion, ja
vettä vuoti; se juoksi virtana kautta erämaan. Sillä hän muisti py-
hän sanansa, muisti Aabrahamia, palvelijaansa. Niin hän vei kan-
sansa pois sen iloitessa, valittunsa heidän riemuitessaan. Ja hän
antoi heille pakanain maat, ja he ottivat omaksensa kansojen vai-
1...,915,916,917,918,919,920,921,922,923,924 926,927,928,929,930,931,932,933,934,935,...2070
Powered by FlippingBook